Yllättävä tutkimustulos kertoo: Pariskunnanvälisessä riitelyssä on kyse vallanhimosta

06.08.2013 23:45 -

Tuoreen tutkimuksen mukaan pariskunnanvälisessä riitelyssä ei ole pelkästään kyse siitä, että saisi toisen pyytämään anteeksi.

Tutkimukseen osallistuneilta 455 naimisissa olleelta parilta tiedusteltiin perimmäistä motiivia riidan syyksi. Yllättäväksi vastaukseksi muodostui kahden ihmisen välinen taistelu vallasta.

Moni korosti sitä, että halusi saada toiselta kunnioitusta, jotta heidän omanarvontunteensa kohoaisi. Pariskunnat painottivat virheen myöntämistä tärkeäksi asiaksi, jotta riita selviäisi ja suhdetta voitaisiin jatkaa eteenpäin vahvempana kuin aiemmin.

- Puolison sättiminen saa itsetunnon alenemaan, joka taas herättää vihan ja loukkaantumisen tunnetta. Tämä sisäinen raivo ajaa ihmisen vaatimaan arvostusta puolisoltaan, mikä voi näkyä riidan aikana valtataisteluna, yhdysvaltalaisen Baylorin yliopiston professori Keith Sandford kertoo.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat