Joka viides nainen näkee samaa painajaista: Onko uni sinulle tuttu?

06.11.2013 13:45 - Karoliina Kotala

Tutkijat ovat selvittäneet lukemattomien naisten näkevän samaa painajaista.

Tuoreessa kyselyssä selvitettiin brittien unia ja tutkimuksessa selvisi, että jopa joka viides nainen näkee unta pettävästä puolisosta. Toisin sanoen lukemattomat naiset näkevät painajaista, jossa heidän puolisonsa lankeaa väärään petiin.

Samaisessa kyselyssä selvisi, että naiset näkevät kolme kertaa todennäköisemmin unta puolisonsa pettämisestä kuin miehet. Unipsykologi Ian Wallace kertoo unien, joissa oma kumppani pettää kertovan unennäkijän huonoon omakuvaan.

- Unert, joissa kumppani on sängyssä toisen kanssa viittaavat siihen, että sinun tulisi kehittää itsetuntoasi ja uskoa kykyihisi ja ulkonäköösi, Wallace kertoo.

Moni vastaaja myös kertoi olevansa pettämisunen jälkeen vihainen kumppanilleen herättyään. Aiemmin tutkijat ovat selvittäneet, että unet joissa kumppani oli uskoton tai ilkeä aiheuttivat jälkikäteen riitoja suhteessa ja vähensivät intiimiä kanssakäymistä seuraavien päivien aikana.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat