Suomalaismiehet paljastavat: Paras joululahja, jonka nainen voi koskaan antaa

27.11.2014 10:15 - Heli Thoren

Etkö tiedä, mitä hankkisit rakkaallesi pukinkonttiin? Kokosimme miesraadin auttamaan sinua.

Moni pähkäilee tähän aikaan vuodesta, että mitä hankkisi rakkaille joululahjaksi. Erityisen ihanan lahjan ansaitsisi kumppani, mutta mitä se sitten voisi olla?

Haastattelimme suomalaismiehiä ja kysyimme heiltä: Mikä olisi unelmien joululahja naiselta? Näin he vastasivat:

"Rakastan lenkkareita, mutta naiseni välillä harmittele, kun ne vievät niin paljon tilaa. Siksi uusi, unelmapari lenkkareita olisi aivan ihana lahja häneltä.

Kun nainen ostaa jotain, mitä tietää miehen palavasti haluavan, mutta ei itse haluaisi miehen haluavan, on se todellista rakkautta."

Mies, 30


"Paras lahja olisi se, kun oikeasti olemme sopineet, ettemme osta lahjoja, vaan oikeasti säästämme johonkin yhteiseen, niin siitä pidettäisiin kiinni. Olen monesti sopinut näin vaimoni kanssa, ja hän on silti ostanut jotain. Sitten kun minä olen pitänyt periaatteesta kiinni, on se tuntunut hölmöltä olla ilman lahjaa. "

Mies, 37


"Mitään kodin tavaroita en ainakaan halua - enkä mitään sisustukseen liittyvää. Ihana olisi, jos nainen ostaisi viikonloppumatkan, jonne saisinkin lähteä poikien kanssa. Yhteinen aika tyttöystävän kanssa on ihanaa, mutta harvoin tulee enää reissattua poikien kanssa. Se olisi haaveeni."

Mies, 29


"Rakastan kaikkia teknisiä vempeleitä. Vuoden varrella saatan vinkata naiselle, että voi kunpa tämä olisi kiva. Unelmalahja olisi, jos nainen olisi rekisteröinyt jonkun haaveistani ja toteuttaisi sen jouluna. Tuntuu niin hyvältä, kun nainen on aidosti kuunnellut, mistä haaveilen.

Paras lahja, jonka koskaan olen saanut, on todella kallis matkalaukku, jota olin himoinnut vuosia. Sitten eräänä jouluna nainen oli käyttänyt säästämänsä rahat siihen. Meinasin ruveta itkemään onnesta."

Mies, 32


"Yhteinen kaupunkiloma olisi haaveeni. Haluaisin reissata jonnekin kohteeseen naiseni kanssa, jossa olemme jo olleet ja josta pidimme paljon."

Mies, 29


"Hieno rannekello olisi haaveeni. Tai jokin muu lahja, joka olisi vain minulle. Se, että nainen oikeasti ostaa jotain, josta tietää juuri minun pitävän, on valloittavaa."

Mies, 27


"Unelmalahja olisi yhteinen hotelliviikonloppu vaimon kanssa. Aivan rauhassa, kaksin. Kiireisessä lapsiperhearjessa sellaiset ovat niin harvinaisia, että sellainen lahja tekisi todella onnelliseksi."

Mies, 41


"Jos saisin kauan himoitsemani bensakanisteriin tehdyn kitaravahvistimen. Siitä olen haaveillut todella pitkään, ja vaimo voisi minut sellaisella yllättää.

Olen huomannut, että naisilla on vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä, että miehet haluavat eri asioita kuin naiset haluaisivat miesten haluavan. Se, että nainen oikeasti kunnioittaa miehen halua on aina hellyyttävää."

Mies, 31

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat