Kaikki uskovat sinun vihaavan lapsia: Asiat, jotka jokainen lapseton ymmärtää

04.06.2015 15:00 - Reija Saarinen

Jos ihminen ei ole hankkinut lapsia vielä odotettuun ikään mennessä, tulee eteen monia sellaisia tilanteita, joissa asiasta saatetaan möläytellä vaikka mitä epäsopivaa. Lapsettomuuden pitäisi kuitenkin olla jokaisen oma asia - oli kyseessä sitten valinta tai pakollinen tilanne.

Perheen perustaminen on monille elämän perusasioita. Hyvä on kuitenkin muistaa, että kaikilla lasten hankkiminen ei ole mielessä. Tämä saattaa toisinaan olla vaikea ymmärtää ja sen vuoksi tietyt asiat ovatkin lapsettomille enemmän kuin tuttuja.

Moni lapsettomista on saattanut huomata esimerkiksi että:

1. Koska sinulle ei ole lapsia, monet uskovat sinun vihaavan pikkuisia.

2. Koska sinulla ei ole lapsia, ihmiset luulevat sinun haluavan niitä enemmän kuin mitään muuta.

3. Törmäät usein ihmisiin, jotka vain eivät voi ymmärtää valintaasi.

4. Tulet törmäämään myös ihmisiin, jotka tuomitsevat valintasi.

5. Kuulet usein sanan "itsekäs".

6. Kuulet usein päivittelyä siitä, että et tajua mistä kaikesta jäät paitsi.

Muista kuitenkin hyvätkin puolet:

1. Kotisi voi olla siisti tai siivoton, ihan sellainen kuin itse haluat.

2. Kotisi voi olla täynnä kalliita ja särkyviä esineitä, sillä kukaan ei ole rikkomassa niitä.

3. Sinulla on aina parhaat lahjat lastenjuhliin, koska panostat niihin.

4. Sinun ei tarvitse miettiä muita kuin itseäsi.

Lue myös: Näkymättömiä ihmisiä ja itkeviä kuolleita - lasten karmeimmat lausahdukset koottiin yhteen

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat