Onko riitelystä tullut ongelma? 10 varoitusmerkkiä

04.06.2015 23:45 - Reija Saarinen

Joskus riitelystä tulee niin yleistä, että se on jo ongelma parisuhteessa. Mistä sitten tietää, että riidat ovat jo suhteessa pääosassa?

Riitoja kuuluu jokaiseen suhteeseen, se on selvää. Toisinaan riidat saattavat kuitenkin ottaa liian suuren vallan suhteessa, jolloin koko liitto on pelkkää kinastelua, eikä kumpikaan enää nauti suhteesta millään tavoin.

Mistä sitten tietää, että kannattaa huolestua? Kokosimme alle seikkoja, joiden kannattaisi saada hälytyskellot soimaan.

1. Riitoja tuntuu olevan yhä enemmän ja enemmän.

2. Kun lopetatte riidan, huomaat, että et edes muista, mitä toisillenne huusitte.

3. Riidat alkavat olla fyysisiä.

4. Riidoistanne on tullut kuin kilpailuja. Mietitte aina kumpi kinan voitti.

5. Huomaatte välttelevänne toisianne, sillä usein yhteinen aika johtaa riitoihin.

6. Ystäväsi ja perheesi kehottavat teitä eroamaan.

7. Vaikka olette sopineet riidan, ette oikeasti ole tehneet sovintoa vaan jatkatte kinaa edelleen.

8. Nostatte riidoissanne aina esiin myös vanhan kinastelun aiheet.

9. Huomaat sanovasi jotain todella ilkeää etkä edes kadu sitä.

10. Et muista enää hetkeä, jolloin olisitte olleet aidosti onnellisia.


Lue myös: Jätä turhat riidat historiaan: Viisi askelta tasapainoisempaan parisuhteeseen

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat