Joudutko odottamaan rakkaasi näkemistä? Neuvot, joilla selviät suuresta ikävästä

17.08.2015 22:15 - Senni Loikala

Kun oma kumppani on kaukana, tulee ikävästä tuttu tunne. Sitä voi kuitenkin helpottaa esimerkiksi soittamalla rakkaalleen heti herättyään sekä monella muulla konstilla.

Parisuhteessa joutuu välillä olemaan kaukana kullastaan. Se voi tuntua piinaavalta, mutta mittaa samalla rakkautenne kestävyyttä. Kokosimme alle neuvoja, joista voi olla apua ikävään silloin, kun rakas on satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä sinusta.

1) Punaa huulesi ihanilla, kirkkailla sävyillä. Niitä eivät paljon pussailevat pariskunnat pysty juuri käyttämään, ainakaan ilman sotkuista lopputulemaa.

2) Kuuntele yöllä hempeitä biisejä, esimerkiksi Johanna Kurkelan Rakkauslaulu on omiaan tuomaan kyyneleet poskille. Anna itsellesi lupa ikävöidä; se taitaa kertoa vain siitä, että olet korviasi myöten ihastunut.

3) Soita rakkaallesi heti herättyäsi, jolloin saat aloittaa päiväsi loikoillen sängyssä unenpöpperössä ja saaden helpotusta ikävään kultasi äänestä. 

4) Kirjoita ylös inside-vitsejänne ja yhteisiä muistojanne päiväkirjaasi tai muistivihkoosi. Se auttaa ymmärtämään, kuinka ihanaa yhdessä vietetty aika oikein on.

5) Yksin kotona oleminen tarkoittaa myös sitä, ettei vessassa tarvitse yrittää peittää ääniä pistämällä kraanaa lorisemaan. Saat elää hetken silkkaa sinkkunaisen elämää, mitä tulee olemiseesi kotona.

6) Katsele ottamianne valokuvia, joiden avulla saat yhteiset muistonne elävästi mieleesi. Voit myös pistää kultasi valokuvan lompakkoosi, jolloin näet hänet aina avatessasi kukkaron.

7) Vaihtakaa kuulumisia videopuheluilla, jolloin pääsette näkemään toisenne reaaliajassa. Kullan kasvojen ja ilmeiden näkeminen helpottavat ikävää kummasti. 

8) Suunnitelkaa ihania asioita tulevaisuuteen. Jos edessä on illallinen ravintolassa, pitkä viikonloppu kaupunkiloman merkeissä tai romanttinen koti-ilta elokuvia katsellen, on teillä toistenne lisäksi uusia kokemuksia, joita odottaa.

9) Nauti elämästäsi juuri nyt, vaikka kultasi olisikin kaukana. Näe perhettäsi, ystäviäsi, keskity töihin ja käy harrastuksissasi. Suudelmat ja halaukset ovat yhtäkkiä paljon lähempänä, kun elät omaa elämääsi, rakastasi samalla odottaen.

Lue myös: Viestittely saattaa olla onnellisen suhteen avain - katso, miten onnistut

Kilpailut

Uusimmat