Kiitä ja muista koskettaa - tavat, joilla pidät huolta parisuhteestasi

21.09.2015 16:15 - Reija Saarinen

Pienillä teoilla on parisuhteessa yllättävänkin suuri vaikutus. Sen vuoksi rakastaan kannattaa huomioida arjessa aina kun tilaisuus tulee.

Parisuhteesta tulee pitää huolta, ainakin jos haluaa saada sen kestämään. Arjessa etenkin pienet asiat ovat suuressa roolissa ja sen vuoksi niihin tulee kiinnittää huomiota.

1. Kosketa enemmän

Käsi kädessä kulkeminen ei ole vain niille, jotka ovat juuri rakastuneet. Läheisyys ja toisen koskettaminen kun ovat tärkeitä suhteessa aina, vuosienkin jälkeen. Pienen kosketus on ele, joka kertoo rakkaudesta ja välittämisestä.

2. Ole hassu

Parasta omassa rakkaassa on se, että hänen seurassaan voi olla täysin oma itsensä ja juuri siksi myös hassuttelu on sallittua. Kutittele, aloita tyynysota tai tee jotain muuta hassua kumppanisi kanssa. Pieni leikkisyys pitää liekin elossa ja saa teidät nauramaan yhdessä.

3. Muista lahjoilla

Pienet lahjat ja yllätykset ovat oiva keino kerto syvistä tunteista. Kun lahjansaaja näkee, että abtaja on todellakin panostanut hommaan ja ajatellut sen saajaa, ei hän voi ummistaa silmiään sen sanomalta.

4. Lähetä rakkausviestejä

Pienten rakkausviestien jättäminen ympäri taloa on oiva tapa kertoa tunteista ja pitää hyvää mieltä yllä. Se ei vaadi suuria, mutta saa hetkessä rakkaasi olon paremmaksi huonona päivänä.

5. Kuuntele

Oman rakkaan huolien ja murheiden kuunteleminen on paras rakkaudenosoitus. Se nimittäin kertoo siitä, että olet paikalla häntä varten ja välität hänen tunteistaan todella.

6. Kiitä

Kiitä rakastasi asioista joita hän tekee. On se sitten siivoaminen kotona, tai kipeiden niskojesi hierominen. Se on pieni sana, mutta sisältää suuren määrän tunnetta ja antaa samalla toiselle tunteen siitä, että hänellä ja hänen teoillaan on merkitystä.

7. Olkaa yhdessä

Kiireisessä maailmassa yhteinen aika saattaa toisinaan olla kortilla. Pidä kuitenkin huoli siitä, että vietätte aikaa myös yhdessä. Se on suhteen ja rakkauden kannalta suunnattoman tärkeää.


Lue myös: Kiitä ja muista koskettaa - tavat, joilla pidät huolta parisuhteestasi

Lähde: Life Hack

Kilpailut

Uusimmat