Kuva: Fotolia

Asioita, joita itsenäistä naista tapailevien miesten kannattaa huomioida

03.10.2015 15:15 - Pauliina Jokinen

Vahva ja itsenäinen nainen saattaa olla pelottava kumppani.

Seurustelu hyvin itsenäisen ihmisen kanssa voi aluksi tuntua vaikealta. Suhteen alussa toiseen tutustuminen voi viedä aikaa, mutta kun luottamusken on saavuttanut, on suhde varmasti vakaalla pohjalla.

1. Hän on henkisesti vahva

Hän on tottunut luottamaan itseensä ja hän on käynyt läpi taisteluita, joita voit vain arvailla. Aluksi hän voi vaikuttaa pelottavalta, mutta opit arvostamaan hänen vahvuuttaan.

2. Hänellä voi olla kiireitä

Hän on tottunut elämään omien aikataulujensa mukaan ja aluksi niistä joustaminen voi tuntua vaikealta.

3. Hän haluaa tehdä omia asioitaan

Hän haluaa viettää aikaa säännöllisesti yksin ja tehdä asioita itsekseen. Ole ylpeä hänen kiinnostuksen kohteistaan ja rohkaise häntä jatkamaan niitä.

4. Hän ei ole tottunut turvautumaan muihin

Hänestä voi tuntua oudolta antaa sinun tehdä asioita puolestaan. Se ei tarkoita, etteikö hän haluaisi turvautua muihin tai antaa sinun tehdä jotakin. Tähän voi vain mennä hieman aikaa.

5. Hän pitää, kun asiat sujuvat hänen toivomallaan tavalla

Hän saattaa vaikuttaa itsepäiseltä pitäessään kynsin ja hampain kiinni omista tavoistaan. Keskustelkaa asiasta ja pidä puoliasi, on molempien asia tehdä kompromisseja.

6. Hän nauttii yksin viettämästään ajasta

Olet edelleen hänelle tärkeä, vaikka hän pitääkin omasta ajastaan.

7. Hän saattaa epäillä tunteistasi

Voi olla, ettei hän ole ollut pitkään aikaan parisuhteessa. Hän saattaa kyseenalaistaa tunteesi, koska tämä on hänelle tuntematonta aluetta.

8. Vie aikaa ennen kuin hän avautuu tunteistaan

Hän ei kerro elämäntarinaansa samantien, vaan hän tarvitsee aikaa. Nyt hän on kuitenkin keskittynyt sinuun.

9. Hän saattaa olla huolestunut, kuinka paljon hän pitää sinusta

Hän saattaa aluksi miettiä tunteidensa laatua. Se ei tarkoita, etteikö hän pitäisi sinusta, asia tarvitsee vain mutustelua.

10. Hänen luottamuksensa täytyy ansaista

Kun luottamus on ansaittu, se kestää.

11. Hän ei välttämättä tarvitse sinua, mutta hän haluaa sinut

Hän haluaa viettää aikaa kanssasi. Ajan kanssa te molemmat alatte tarvitsemaan toisianne.

12. Hänellä voi olla vaikeuksia sitoutumisessa

Sitoutuminen on pelottavaa meille kaikille, sillä silloin toisella on myös mahdollisuus loukata. Hän on kuitenkin valmis taistelemaan pelkoaan vastaan.

13. Hän on tottunut olemaan yksin

Hän on mukavuusalueellaan ollessaan yksin ja yksin oleminen on hänelle yhtä turvallinen olotila kuin yhdessä oleminen. Vaikka olisitte pitkässäkin parisuhteessa, hän tulee aina nauttimaan omasta seurastaan. Anna hänen olla sellainen kuin hän on ja ole ylpeä hänen itsenäisyydestään.


Lue myös: 6 asiaa, joista tunnistaa itsenäisen ja itsevarman naisen

Lähde: Life Hack

Kilpailut

Uusimmat