Kuva: Fotolia

Katoamistemppuja, ei pidä lupauksiaan - tavat, joilla kumppani voi pettää ilman salasuhdetta

19.10.2015 11:15 - Eeva Rajala

Kun ajatellaan uskottomuutta, ajatellaan yleensä salaista seksisuhdetta. Kumppani voi kuitenkin pettää monin eri tavoin, eikä tilanteeseen tarvita aina seksiä.

On monia tapoja, joilla epälojaalisuus ryömii suhteeseen tai avioliittoon ja aiheuttaa yhtä suurta tuhoa kuin salasuhteen paljastuminen.

Divorced Moms -sivusto kertoo tavoista, joilla kumppani voi pettää ja luoda epäluottamusta suhteeseen ilman, että on olemassa kolmatta osapuolta.

Hän valittaa sinusta selkäsi takana

Tämä voi selvitä muun muassa siitä, että yhteisten tuttujenne ja työkavereidesi asenne sinuun muuttuu. Sinua voidaan alkaa kohdella epäkunnioittavammin ja sarkasmilla. Sinä puolestaan saatat mennä hämillesi tilanteesta, sillä aiemmin vankka ystävyyssuhde näyttää rakoilevan. Tämä voi olla merkki siitä, että joku valittaa sinusta selkäsi takana.

Hän pelaa kaikki perheesi rahat

Kumppanisi pelaamisharrastus saattaa riistäytyä käsistä niin, että hän laittaa sen korkeimmalle jalustalle ohi perheenne. Kumppanisi voi pelata nettipokeria tai harrastaa vedonlyöntiä jos jonkinlaisista urheilutuloksista. Samalla hän laittaa pelaamisensa tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi, ja tuhlaa esimerkiksi lasten tulevaisuuteen tarkoitetut rahat. Kyse ei ole kovinkaan vastuullisesta toiminnasta.

Hän tekee yksipuolisia päätöksiä

Kumppanisi saattaa tehdä perheen suuria päätöksiä täysin yksin kysymättä mielipidettä sinulta ensin. Kumppanisi saattaa esimerkiksi toisten ihmisten kuullen ilmoittaa sinulle, ettei hän halua enää lisää lapsia. Ystäväsi saattavat myös alkaa tukea kumppanisi mielipidettä asiasta. Sinusta saattaa tuntua petetyltä, sillä lapsiasia on sellainen, josta kuuluisi puhua kahdestaan ilman lisäkuuntelijoita. Muiden ihmisten ei pitäisi kertoa omaa mielipidettä kyseiseen asiaan.

Hän laittaa ystävät, työn tai tuttavat sinun edellesi

Jos kumppanisi valitsee mieluummin nähdä ihmisiä tai mennä eri tilaisuuksiin kuin että hän viettäisi sinun kanssasi aikaa, on vain ajan kysymys ennen kuin alat tuntea itsesi petetyksi. Tämä voi olla vieläkin huolestuttavampaa, jos kumppanillasi on suuri tarve tehdä vaikutus kaikkiin tapaamiinsa ihmisiin.

Hän tekee katoamistemppuja

Kumppanisi saattaa jättää sinut sairaana yksin kotiin hoitamaan lapsia, kun hän itse menee sovittuihin juhliin kavereidensa kanssa. Sinulla voi olla tunne, että aina kun tarvitset häntä kipeimmin, hän päättääkin lähteä ja kadota.

Hän kertoo noloja asioita sinusta julkisesti

Kaikilla meillä on luurankoja kaapissa. Joillekin noloille asioille pystyy nauramaan, mutta on myös niitä noloja asioita, joita ei ole hyvä kertoa muille. Voi olla, että kumppanisi saattaa pönkittää omaa egoaan kertomalla noloja asioita sinusta. Tämä ei ainakaan rakenna luottamusta kumppaniin.

Hän ei esittele ystäviään sinulle

Jokaisella meistä on kavereita ja tuttavia, joiden kanssa kumppanimme eivät ole tekemisissä. On hyväkin, että sinulla ja kumppanillasi on omia ystäviä. Jos kuitenkin käy niin, että kumppanisi tekee kaikkensa, jotta pitäisi ystävänsä tuntemattomina sinulle, on se varoitusmerkki. Hän saattaa salata sinulta jotain.

Hän pettää lupaukset usein

Kumppanisi saattaa koko ajan löytää uusia syitä, miksi hän ei pitänytkään lupaustaan. Lupauksen pettäminen sattuu, oli kyse sitten pieni tai suuri lupaus. Toiminta tai tässä tapauksessa sen vähyys saattaa saada sinulle aikaan petetyn olon.

Hänen työnsä tuntuu epämääräiseltä

Jos kumppanisi työkaverit, kokoukset ja työmatkat tuntuvat epämääräisiltä, aiheuttaa se sinulle epäilyn tunteen. Saatat miettiä kumppanisi salaavan jotain, jos hän ei keskustele töistä koskaan kanssasi. On täysin luonnollista, että kumppanille ei kerrota kaikkea, mutta suhteelle ei ole hyväksi olla täysin mysteeri omalle kumppanilleen.

Hän on riippuvainen

Kumppanisi saattaa olla riippuvainen huumeista, alkoholista, pelaamisesta, golfista, pornosta tai esimerkiksi töistä. Mikä tahansa riippuvuutta aiheuttaakin, se tulee aina ensin, ennen sinua tai perhettä. Addikti pettää usein luottamuksen, ja lähimmät ihmiset kärsivät usein eniten. Kannattaa kuitenkin muistaa, että riippuvainen voi saada elämästään kiinni. Usein se vaatii ammattiapua.


Lue myös: Onko kumppanisi pettänyt sinua? Toipuminen voi kestää vuosia

Lähde: Divorced Moms

Kilpailut

Uusimmat