Kuva: Fotolia

Narsisteja löytyy erityisen paljon yhdestä ihmisryhmästä - yllättääkö tulos?

28.12.2015 14:00 - Senni Loikala

Tietyt kiinnostuksen kohteet saattavat altistaa narsismille, mikäli yhdysvaltalaista tutkimusta on uskominen.

Nörtit ovat muita alttiimpia narsismiin, väittää tuore Georgian yliopiston tutkimus. Siinä tutkijat arvioivat ”nörttikulttuurin” mukaan elävien ihmisten persoonallisuutta.

Osallistujissa oli henkilöitä, jotka pelasivat paljon videopelejä, pitivät Star Wars -elokuvien tyylisistä leffoista ja pukeutuivat välillä eri hahmoiksi tapahtumia varten.

Tulokset

Analyyseissa otettiin huomioon erityisesti sitoutumisen aste nörttikulttuuriin sekä ”nörtti-identiteetin” vahvuus. He, jotka saivat korkeat pisteet kummassakin edellä mainitussa kategoriassa, olivat huomattavasti muita todennäköisemmin narsisteja.

Tutkimuksesta ei silti selviä tarkkaa syytä sille, miksi narsismi havaittiin muita yleisemmäksi juuri nörttien keskuudessa. Asian selvittäminen vaatii lisää tutkimusta.

Lisäksi nörttikulttuuri näkyi monissa osallistujien luonteessa siten, että he olivat muita avoimempia uusille kokemuksille.


Uutisoimme aiemmin tutkimuksesta, joka selvitti helpon keinon tunnistaa narsisti. Pääset artikkeliin tästä.

Lähde: PLOS ONE

Kilpailut

Uusimmat