Meditoi
Meditoinnista on tutkitusti hyötyä: pienelläkin rauhoittumisella saadaan paljon hyvää aikaan. Paitsi, että voit hallita stressaantunutta mieltä, voit myös rauhoittaa kehoa käymästä ylikierroksilla. Varaa meditointia varten ainakin muutama minuutti ja rauhallinen paikka. Kokeile viisi askelta onnistuneeseen meditointiin.
Syö vitamiinipitoisempaa ruokaa
Tuntuuko olosi nuutuneelta? PItkän pimeän kauden aikana esimerkiksi D-vitamiinia saattaa jäädä helpostikin uupumaan ja sitä kannattaa napsia purkista aina silloin tällöin. Saatko tarpeeksi ravintoaineita ja vitamiineja? Tunnista puutosoireet ajoissa.
Puhu itsellesi nätisti
Tuoreen tutkimuksen mukaan naiset aloittavat itsensä kritisoimisen joka päivä noin klo 9.30 aamulla ja jatkavat sitä iltaan saakka. Päivän aikana he miettivät pahaa itsestään ainakin kahdeksan kertaa. Mitäpä jos vastaisuudessa aloittaisit aamusi ainakin yhdellä itseäsi kehuvalla lausella? Päiväsi lähtee mukavammin käyntiin, kun tsemppaat itseäsi päivän alusta saakka.
Juo enemmän vettä
Jokainen tietää, että vettä tulisi runsaasti päivän aikana ettei nestehukka pääse yllättämään. Vedellä on myös monia muita terveyshyötyjä kuin kehon kosteutus.
Tässä 10 hyvää syötä tarttua vesipulloon.
Jätä älylaitteet
Perusta eteiseesi latauspiste, jonne jätät puhelimesi kotiin saapuessasi. Aivan kuten aiemminkin, kotona on näin yksi piste, jossa puhut puhelimeesi. Jos tämä tuntuu liian radikaalilta, jätä laite pisteelle ainakin yön ajaksi ja rauhoitat näin yöunesi. Katso täältä kymmenen herättelevää kuvaa, jotka paljastavat puhelimen pilaavan elämäsi
Kirjoita päiväkirjaa
Tutkimusten mukaan muistisi paranee, jos kirjoitat ylös päiväsi tapahtumia. samalla voit pitää kiitollisuuspäiväkirjaa ja kirjata ylös kolme päivän parasta seikkaa.
Kävele enemmän
Hyötyliikunnan lisääminen parantaa kuntoasi ja mielenlaatuasi. Mitäpä jos kävelisit töistä kotiin ainakin muutaman kerran viikossa tai käyttäisit hissin sijaan portaita. Haluatko pudottaa painoa kävellen? Helppo ohjelma auttaa pudottamaan puoli kiloa viikossa
Kokkaa lounasta
Olosi kohenee jo muutamassa viikossa, jos karsit ruokavaliostasi turhat E-aineet ja turvotusta aiheuttavat raaka-aineet. Helpoiten se onnistuu, kun valmistat lounaasi itse. Onko sinulla 10 minuuttia aikaa? Terveellinen lounas syntyy jääkaapin perusaineksista.
Käytä hammaslankaa
Amerikkalaisesta kyselystä selviää, ettei hampaidenvälien puhdistus kuulu kaikkien aamu- ja iltarutiineihin. Siitä voi olla seurauksia niin parisuhteeseen kuin terveyteenkin. On olemassa yli 500 bakteerilajia, joita voidaan löytää plakista, ja pelkkä harjaaminen ei poista ienrajan alapuolella eläviä bakteereita.
Tee ”onnellisuustapaamisia” itsesi kanssa
Tutkimukset osoittavat, että rahan sijoittaminen erilaisiin kokemuksiin tuo enemmän onnea kuin uusien tavaroiden haaliminen. Järjestä siis ”onnellisuustreffejä” itsesi kanssa: mene kahville ja lue lehteä, käy kampaajalla tai sijoita kuntosalikorttiin.
Soita useammin vanhemmillesi
Äiti ilahtuu, kun kyselet välillä hänen vointiaan.
Tee vapaaehtoistöitä
Auta naapurin mummoa, vahdi kaverisi lasta ja leivo opiskelijaveljellesi pullaa. Muiden auttamisen ei tarvitse olla suurieleistä, vaan pienilläkin seikoilla on merkitystä.
Lue enemmän kirjoja
Inspiroiva kirja vetää mukaansa ja antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa.
Lue myös: Mihin maahan sinun olisi pitänyt syntyä? Katso, mitä horoskooppisi sanoo