Naiset vastasivat rehellisesti: "Miksi näyttelen orgasmini?"

Seksin harrastaminen ei aina pääty orgasmiin.

Julkaistu:

Seksi voi olla tyydyttävää ja upeaa ilman lopullista kliimaksiakin. Kaikki eivät kuitenkaan uskalla kertoa kumppanilleen, ettei orgasmi aina ole pakollista tai seksi voi päättyä myös yhteisestä päätöksestä.

Naiset kertoivat arasta aiheesta Women’s Health -lehdelle.

”Joskus näyttelen orgasmin, sillä minua väsyttää ja haluaisin vain nukkua. Aviomieheni kokee olonsa turhautuneeksi, jos minä en saa orgasmia ennen häntä. Tämä on onneksi positiivinen ongelma, mutta välillä väsymys vie voiton.”

”Joskus en vain saa orgasmia. Ja vaikka kumppanini ei ottaisi ei ottaisikaan sitä henkilökohtaisesti, haluan hänen tuntevan olonsa mukavaksi. Haluan käpertyä hänen kainaloonsa, ilman, että puimme miksi en saanut orgasmia.”

”Olen feikannut orgasmin, kun olin valmis lopettamaan leikin. Olimme kokeilleet useita eri asentoja, mutta mikään ei tuntunut erityisen hyvältä. Kumppanini halusi saada orgasmin yhtä aikaa, joten esitin orgasmin.”

”Olen näytellyt useita orgasmeja, sillä en saanut orgasmeja yhdynnässä ennen kuin 25-vuotias.”

”Ainoa kerta, kun näyttelin orgasmin, oli kun harrastin seksiä yhdenyön jutun kanssa. Harrastimme yön ja aamun aikana seksiä kolme kertaa ja tulin kaksi kertaa. Kolmas kerta ei enää onnistunut.”

”Näyttelin orgasmeja nuorempana. Koin oloni hyväksi, kun miehet pitivät minusta.”

”Olen näytellyt orgasmin humalassa ja väsyneenä. Joskus seksi on kestänyt jo niin kauan, että se on ollut tylsää.”

Lue myös: Puhelin pois vuorokaudeksi? 24 asiaa, joita voit tehdä jäljelle jäävällä ajalla

Lähde: Women’s Health