Etsi
Hae rohkeasti unelmiesi työpaikkaa ja matkusta ulkomailla yksin ennen kolmekymppisten juhlimista.
Nopea toiminta esimerkiksi yhteen muuttamisen suhteen voi saada rakastavaiset tekemään impulsiivisia päätöksiä myös muissa isoissa asioissa.
Miehiä tuntuu ärsyttävän erityisesti ennakkoluuloisuus ja voimakas kilpailuvietti.
Kiusaamista ei tulisi hyväksyä minkäänlaisissa instituuteissa eikä minkään ikäisten keskuudessa, kirjoittaa Voice.fi:n uutispäällikkö Rea Haverinen
Esimerkiksi piereskely voi kertoa siitä, että nainen tuntee olonsa erittäin rennoksi ja mukavaksi kumppaninsa seurassa.
Ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä on hyvä varmistaa, että tunnistaa omat heikkoutensa ja pystyy keskustelemaan niistä avoimesti.
Jo pieni kehu voi pelastaa jonkun toisen päivän. Levitä siis positiivista mielialaa ympärillesi ja huomaa, kuinka piristyt samalla myös itse.
Yksin oleminen säännöllisesti tekee hyvää, vaikka eläisit kumppanin kanssa.
Sinkkuna eläminen voi opettaa paljon. Yksin ollessa on hyvä keskittyä pohtimaan esimerkiksi sitä, mitä oikeasti haluaa rakkauselämältään tulevaisuudessa.
Ihastuneen miehen voi paljastaa esimerkiksi se, että hän keksii jatkuvasti syitä, joiden verukkeella pääsee tapaamaan sinut.