Kuva: Shutterstock

Älypuhelimien myynti Suomessa laski hieman viime vuonna – älykellomyynti lähes tuplaantui

04.02.2020 15:45 - Teknavi / Petri Tapala - mobiili.fi

Trendin selittää muun muassa halu tarkkailla omaa hyvinvointiaan.

Älypuhelinkauppa kävi Suomessa viime vuonna aavistuksen toissavuotta nihkeämmin, tuore Kodintekniikkaindeksi kertoo. Älykellomyynti sen sijaan lähes kaksinkertaistui.

Kokonaisuutena kodin elektroniikan, tietotekniikan, mobiililaitteiden ja kodinkoneiden myynti kasvoi viime vuonna 3,7 prosenttia verrattuna vuoteen 2018, kun tarkastellaan nimenomaan kauppaa kokonaisuutena, eikä esimerkiksi myytyjen laitteiden määrää.

Älypuhelinkauppa sen sijaan kutistui hitusen. Älypuhelimia ostettiin viime vuonna 1,2 prosenttia edeltävää vuotta vähemmän, tablettititetokoneita puolestaan 4,3 prosenttia enemmän. Tietokoneiden myynti laski 0,3 prosenttia.

Selkeästi eniten kaikista kodintekniikkaindeksin tuotteista myyntiään kasvattivat älykellot, joita myytiin viime vuonna 90,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Kasvua selittävät tiedotteen mukaan ihmisten lisääntynyt halu tarkkailla omaa hyvinvointiaan, mutta myös uusimpien mallien kehittyneemmät ominaisuudet.

Älykellojen keskihinta nousi viime vuonna 3,8 prosenttia, älypuhelinten puolestaan laski 0,1 prosenttia. Tablettitietokoneiden keskihinta nousi peräti 7,8 prosenttia.

Peruspuhelinkauppa kutistui vuonna 2019 entisestään. Perusominaisuuksin varustettuja matkapuhelimia myyntiin 16,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018, mutta keskihinta nousi 3,1 prosenttia.

Lue myös: Vuosikymmenen ladatuimmat mobiilisovellukset ja -pelit listattiin - mukana myös suomalaisväriä

Lue myös: Facebook tietää sijaintisi vaikket anna sille lupaa - yhtiön toimintapoja kritisoidaan

Lähde: GoTech.fi

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat