Kuva: Fotolia

"Mennään yksille" johtaa usein känneihin - tiede selvitti, miksi tulet kotiin lopulta humalassa

08.07.2016 15:45 - Senni Loikala

Yhden alkoholinjuoman nauttiminen johtaa usein toiseen, jos kolmanteenkin tuopilliseen. Ilmiö kiinnosti tutkijoita ja nyt heillä on sille selitys.

”Mennäänkö yksille?” tarkoittaa vain harvoin, että alkoholijuomia kuluisi illan aikana oikeasti vain yksi. Amerikkalaisen lääkäriklinikan, Texas A&M Health Science Center College of Medicinen, tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan ilmiöllä on myös tieteellinen selitys. Tutkimuksesta uutisoi Daily Mail.

Ihmisen aivoissa on dopamiini D2-resepteroita, joiden tarkoituksena on viestittää ihmiselle, että nyt kannattaisi lopettaa alkoholin juominen. Tutkimuksen mukaan näin tapahtuu kuitenkin vain, kun kyseiset reseptorit ovat aktiivisessa tilassa.

Dopamiini D2-reseptorien aktiivisuus vähenee, kun ihminen juo liikaa alkoholia. Tällöin myös juomista hillitsevä vaikutus heikentyy.

Näin ollen, jos olet hakenut jo toisen tuopillisen, ovat kyseiset reseptorit saattaneet heikentyä niin paljon, ettet voi myöhemmin vastustaa kiusausta hakea kolmatta ja vielä neljättä alkoholijuomaa.

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Kesän trendiviinin suosio räjähti Suomessa - sopii piknikille ja illanistujaisiin

Lue myös: Huolestuttava nuorisotrendi saa alkoholin nousemaan nopeammin päähän

Lue myös: 6 merkkiä, että kehosi ei kestä alkoholia

Kilpailut

Uusimmat