Kuva: Fotolia

Gynekologit paljastavat, mitä he todella ajattelevat, kun he tutkivat sinua

26.09.2017 12:15 - Katariina Auvinen

Jotkut lääkärit jopa valehtelevat ammattinsa työajan ulkopuolella, jotta säästyisivät kiusallisilta jatkokysymyksiltä.

Suurin osa naisista käy gynekologin luona jossain elämänsä vaiheessa. Tilanne ei ole potilaalle kaikista mukavin, mutta Mirror-julkaisu paljasti, mitä gynekologien mielessä liikkuu päivän aikana. 

Monet gynekologit kertovat, että heitä hävettää joskus kertoa ammatistaan, koska heidän oletetaan olevan jotenkin outoja. Toiset jopa valehtelevat ammattinsa välttyäkseen kiusallisilta jatkokysymyksiltä. 

Gynekologit paljastivat Whisper-forumilla, mitä he todella ajattelevat tekemiensä tutkimusten aikana. 

"Olen gynekologi ja yritän aina rauhoittaa potilaitani parhaani mukaan. Iso osa naisista stressaa monta päivää etukäteen tutkimusaikaa. Haluan, että he lähtevät vastaanotoltani ajatellen, ettei tapaaminen ollut niin paha kuin kuvittelin." 

"Tänään vastaanotolleni tuli nainen, jonka alapää haisi voimakkaasti. Toivoisin, että naiset pitäisivät huolta omasta hygieniastaan." 

"Yhden kerran eräs nainen pieraisi naamalleni tutkimuksen aikana." 

"Gynekologina oleminen on uuvuttavaa. Olen silti onnellinen, kun saan auttaa naisia." 

"Joskus inhoan ammattiani, koska potilaat osaavat olla todella hankalia." 

"Olen mies ja gynekologi. Joskus toivoisin, että potilaani eivät olisi niin ujoja minun seurassani. Teen kuitenkin tätä työkseni." 

Lue myös: Gynekologi paljastaa: 5 seksiniksiä, joista potilaat ovat hyötyneet eniten

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat