Kuva: Fotolia

Äiti keksi keinon rintatulehduksen ehkäisemiseksi - käyttää vibraattoria imetyksen apuna

11.10.2017 09:15 - Katariina Auvinen

Nuoren australialaisen äidin mukaan vain kymmenen minuuttia päivässä riittää.

Kaikki jotka ovat kärsineet rintatulehduksesta eli mastiitista, tietävät kivun ja ikävän olon. Rintatulehdus on kehittyy harvoin ilman imettämistä. Tulehduksessa rinta on kipeä, turvonnut ja pinkeä, myös kuumeen nouseminen on mahdollista. 

Joillekin tulehdus voi tulla sillä, että maito pakkautuu tiehyisiin aiheuttaen samalla tukoksen sekä tulehduksellisen oirekuvan. Juuri näin kävi nuorelle australialaiselle äidille. 

Hänen nuorin lapsensa oli yhdeksänkuukautta vanha, jonka aikana 21-vuotiaalla äidillä oli ollut neljä kertaa rintatulehdus. 

-Olin yrittänyt kaikkea estääkseni tulehdusta. Olin kokeillut kuumaa suihkua, hieromista ja maidon pumppaamista, mutta mikään ei auttanut, Danielle-niminen äiti kertoo Mirror-julkaisun mukaan. 

Rintatulehdus uhkasi taas siinä vaiheessa, kun hän yritti vierottaa vauvaansa rintamaidosta hiljalleen. Danielle päätti kokeilla ehkä villiäkin vaihtoehtoa rintatulehduksen ehkäisemikseksi. Hän käytti vibraattoriaan imetyksen tukena, jotta maito ei pakkautuisi rintatiehyihin ja aiheuttaisi tukosta. 

-Itse asiassa keino oli vähiten kivuliain niistä, mitä olin jo kokeillut. En kuitenkaan luottanut keinoon ensin, mutta hämmästyin sen toimivuudesta, Danielle kertoo. 

Hänen mukaansa rinnoille riittää kymmenen minuutin värinä. Nainen päätti jakaa oman keinonsa äideille tarkoitetussa ryhmässä, jotta muutkin saisivat avun rintatulehdukseen. Jotkut äideistä olivat hämmästyneitä niksistä, mutta toiset kertoivat tekevänsä samoin. 

Yleensä rintatulehdusta pyritään helpottamaan muun muassa ahkeralla imettämisellä ja maidon pumppaamisella, mutta joskus tarvitaan antibioottikuuri. 

Lue myös: Mitä rinnoille tapahtuu raskausaikana? 8 asiaa

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat