Kuva: Fotolia

Kiihdytä aineenvaihduntaasi ilman liikuntaa - helpot niksit koottiin yhteen

04.01.2018 14:15 - Emmi Moilanen

Kylmän veden juominen aamuisin käynnistää aineenvaihduntasi tehokkaasti heti päivän alussa.

Laihduttaessa useimmat meistä saavat parhaimmat tulokset terveellisen ruokavalion ja liikunnan yhdistelmästä. Aineenvaihduntaa voi tehostaa myös useilla muilla keinoilla, joiden toteuttaminen on helppoa ja nopeaa päivittäin.

Lifehack kokosi yhteen niksit, joiden avulla voit tehostaa aineenvaihdutaasi ilman liikuntaa.

1. Seiso enemmän

Saatamme huomaamatta kuluttaa suuren osan päivästä istumiseen esimerkiksi töissä, autossa ja kotona sohvalla. Aineenvaihdunnan kannalta olisi tärkeää jaloitella ja seistä mahdollisimman usein. Kokeile esimerkiksi työskennellä työpäivästä osan aikaa seisaaltasi, sillä seisominen myös kuluttaa enemmän energiaa kuin istuminen.

2. Syö vihanneksia

Kuitupitoiset vihannekset kuten esimeriksi kukkakaali ja parsakaali kiihdyttävät aineenvaihduntaasi, sekä edistävät ruuansulatuselimistön toimintaa.

3. Syö riittävästi proteiinia

Sisällytä ruokavalioosi myös riittävästi proteiinia. Kolmesta makroravintoaineesta, rasvoista, hiilihydraateista ja proteiineista juuri proteiini on se, joka vaatii keholta eniten energiaa sulaakseen.

4. Juo kylmää vettä

Kiihdytä aineenvaihduntaa heti aamusta juomalla muutama lasillinen jääkylmää vettä.

5. Syö mausteista ruokaa

Mausteet kuten cayennepippuri, chili, inkivääri ja kurkuma lisäävät aineenvaihduntasi toimintaa ja tuovat samalla maukasta vaihtelua aterioillesi.

6. Nauti kohtuullisesti kofeiinia

Lifehackin artikkelin mukaan myös kohtuullinen määrä kofeiinia voi saada aineenvaihduntaa paremmin liikkeelle ja edesauttaa rasvakudoksen palamista.

Lue myös: Oletko jo kokeillut 8 tunnin dieettiä? Katso ohjeet julkkisten suosimaan laihdutuskeinoon

Lue myös: Eikö dieetti tunnu toimivan? Lue laihduttajan neljä tärkeintä muistisääntöä

Lähde: Lifehack

Kilpailut

Uusimmat