Kuva: Shutterstock

Nuutunut olo, päänsärky heti herätessä... - 5 oiretta paljastaa, että nukut liikaa

20.02.2018 22:15 - Emmi Moilanen

Syyllinen huonontuneen muistin ja aamuisten päänsärkyjen taustalta saattaa löytyä liian pitkistä yöunista.

Useat meistä ovat joskus kokeneet tunteen, kun pitkistä yöunista huolimatta aamulla olo tuntuu nuutuneelta kamalalta. Jos tämä on toistuva ongelma kohdallasi, unen laadun lisäksi olisi hyvä kiinnittää huomiota nukuttujen tuntien määrään.

Elite Daily -sivusto listasi salakavalat oireet, jotka paljastavat sen, että nukut liikaa ja unen määrää olisi hyvä vähentää hieman.

1. Kärsit päänsärystä heti herättyäsi

Ei ole täysin selvää, mikä yhdistää liian pitkiä yöunia ja aamuisia päänsärkyjä, mutta tämänkaltainen oireilu on yllättävän yleistä.

Reader’s Digest kertoo, että aamuisillä päänsäryillä voisi olla jotain tekemistä sen kanssa, kuinka aivot toimivat unen aikana. Toisaalta särky voi myös tarkoittaa sitä, että tarvitset pitkien unien jälkeen enemmän nesteytystä tai ravitsevan aamupalan.

2. Olosi on nuutunut pitkistä yöunista huolimatta

Jos olo tuntuu heti herätessä nuutuneelta, ratkaisua voi kokeilla etsiä yöunien lyhentämisestä. On mahdollista, että sinulle riittää vähäisempi määrä unta kuin itse arvelet.

Myös oman aktiivisuustason lisääminen voi auttaa päivän aikana piinaavaan uupumukseen. Kokeile esimerkiksi reipasta kävelylenkkiä päivittäin ja tarkkaile, tuoko lisääntynyt liikunnan määrä kaivattua piristystä aamuihisi.

3. Joka paikkaa kolottaa aamuisin

Tuntuuko olosi pitkien yöunien jälkeen kankealta ja niveliäsi kolottaa? Jos huomaat tämän olevan toistuva vaiva, on mahdollista, että yksinkertaisesti nukut liian pitkiä unia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että liiallinen nukkuminen voi ajan myötä kasvattaa tulehdusriskiä kehossa etenkin naisilla.

4. Unohtelet asioita

Tuntuvatko ajatukset sumuisilta tai sinulla on keskittymisvaikeuksia? Oletko huomannut unohtelevasi arkisia asioita normaalia enemmän?

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, liiallisen unen määrän on havaittu olevan haitallisessa yhteydessä tajuntaan ja ajattelukykyyn. Asiantuntijat ovatkin sitä mieltä, että noin seitsemän tuntia olisi optimaalinen määrä unta aikuiselle.

5. Et pääse hereille herätyskellosta huolimatta

Jos saat sopivan määrän unta yön aikana, mutta sinulla on silti vaikeuksia herätä aamuisin ja nukut usein pommiin herätyskellosta huolimatta, olisi hyvä vierailla lääkärin vastaanotolla. Uniongelmat ja väsymys voivat johtua useasta eri syystä, joten ongelman alkuperä olisi hyvä selvittää asiantuntijan avulla.

Lue myös: Paras aika seksin harrastamiseen selvitettiin - parantaa myös unenlaatua

Lue myös: Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni? Katso miten se vaikuttaa uneesi

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat