Kuva: Shutterstock

Lisää ruokavalioosi oliiviöljyä - auttaa parantamaan petipuuhia

30.08.2018 20:15 - Katariina Auvinen

Miesten pitäisi huolehtia oliiviöljyn saamisesta sekä välimerellisestä ruokavaliosta.

Oliiviöljyä suositellaan ruuanlaittoon sen terveysominaisuuksien vuoksi. Nyt tutkimuksissa on selvinnyt, että oliiviöljy voi vaikuttaa positiivisesti petipuuhiin. The Sun-julkaisun mukaan yhdeksän teelusikallista oliiviöljyä viikossa voi auttaa parantamaan miesten seksuaalista suorituskykyä jopa 40 prosenttia myöhemmin heidän elämäsään. 

Tutkimuksissa kävi ilmi, että oliiviöljy auttaa testosteronin muodostuksessa. Joidenkin arvioiden mukaan oliiviöljyn säännöllinen käyttö ruuanlaitossa ja ruokavaliossa voi olla jopa parempi vaihtoehto impotenssin parantamiseen kuin viagra.

Tutkimus tehtiin Kreikassa. Oliiviöljyn on tiedetty pitävän muun muassa kolesterolin aisoissa ja se sisältää paljon hyviä rasvoja. Nyt tutkimuksissa selvisi, että mieskunnon ylläpitäminen, käyttämällä oliiviöljyä johtuu siitä, että öljy pitää ohuimmatkin verisuonet kunnossa. Näin ollen verenkierto parantuu. 

Tutkimukseen otti osaa noin 600 henkilöä, joiden keski-ikä oli 67 vuotta. Päätutkija Christina Chrysohoou kertoi, että paljon hyviä rasvoja sisältävä välimerellinen ruokavalio auttaa pitämään ihmisen terveenä ja seksuaalisen suorituskyvyn huipussaan. 

- Miehet, jotka noudattavat välimerellistä ruokavaliota, joka sisältää paljon oliiviöljyä, kärsivät myöhemmällä iällä vähemmän impotenssista, Christina Chrysohoou kertoo. 

Oliiviöljyn lisäksi ruokavalioon kannattaa lisätä kalaa, papuja, pähkinöitä ja vihanneksia. 

Lue myös: Mies otti yliannostuksen Viagraa lentokentällä - seuraukset yllättivät kaikki

Lähde: The Sun 

Kilpailut

Uusimmat