Kuva: Shutterstock

Helppo kuorinta kosteuttaa rohtuneet huulet - salaisuus piilee vaikutusajassa

06.02.2019 19:45 - Emmi Moilanen

Kuorinta sisältää kookosöljyä, johon kosteuttava vaikutus perustuu.

Uutisoimme aiemmin arkipäiväisestä tavasta, joka voi saada huulesi kuivumaan normaalia pahemmin erityisesti talvipakkasten aikaan. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Jos huulet ovat päässeet rohtumaan pahasti, avuksi voi kokeilla ottaa hellävaraisen huulikuorinnan. Cosmopolitan uutisoi helposta reseptistä, jonka ainekset löytyvät keittiön kaapistasi. Pääset lukemaan kosteuttavan kuorinnan ohjeet alta.

Tarvitset:

¼ teelusikallista fariinisokeria

¼ teelusikallista hunajaa

¼ teelusikallista kookosöljyä

Huulirasvaa

Ohjeet:

Vaihe 1: Sivele ensin huuliisi kerros kosteuttavaa huulirasvaa ja anna imeytyä hetki.

Vaihe 2: Sekoita fariinisokeri, hunaja ja kookosöljy keskenään. Tämän jälkeen levitä paksu kerros seosta huulillesi. Vaikka ohjeen nimessä on kuorinta, älä varsinaisesti hiero seosta huuliisi – kuorinnan päätarkoitus on nimittäin kosteutuksessa.

Vaihe 3: Anna seoksen vaikuttaa huulilla muutamien minuuttien ajan. Tämän jälkeen pyyhi kuorinta hellävaraisesti pois esimerkiksi kosteutetun paperin tai pesulapun avulla – muista, ettei tässäkään vaiheessa tarvitse kuoria voimakkaasti.

Kun huulesi ovat puhtaat, lisää vielä kerros kosteuttavaa huulirasvaa viimeistelemään lopputulos.

Lue myös: Uupumus, kuiva iho ja hiustenlähtö – Merkit, jotka kielivät hidastuneesta aineenvaihdunnasta

Lue myös: Tee kuivan ihon meikkipohjasta nopeasti virheetön - katso miten onnistut

Lue myös: Meikkiniksit, joiden avulla säästät aikaa ja rahaa - ota kokeiluun jo tänään

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat