Kuva: Shutterstock

Ovatko aurinkolasisi turvalliset? Merkit, joista tiedät lasiesi suojaavan silmiäsi tarpeeksi

28.04.2019 12:15 - Milena Raappana

Hyvä aurinkolasit suojaavat vakavilta vammoilta ja jopa sokeutumiselta.

Armaan auringon pilkahdellessa taivaalla, on hyvä muistaa ihon lisäksi suojata myös silmät. Aurinkolaseja hankkiessa kannattaa selvittää, suojaavatko ne silmiä tarpeeksi, sillä liiallinen auringonvalo voi pitkällä tähtäimellä aiheuttaa vakavia vammoja tai jopa sokeuttaa.

- Auringon UV-säteily vahvistuu kesän edetessä ja pitkällä tähtäimellä sille alistuminen voi aiheuttaa pysyvä silmävammoja, kuten lumisokeutta tai palovammoja silmään. Oireina ovat silmien herkkyys valolle, vuotaminen, punaisuus ja tunne siitä, kuin silmissä olisi roskaa, sanoo Stephen Hannan Optical Expressin kliinisten tutkimusten johtaja. 

Hannan kertoo myös, että pitkällä aikavälillä UV-säteilylle altistuminen saattaa aiheuttaa harmaakaihia, jossa silmän linssi on sumentunut eikä läpäise kunnolla valoa. 

- Sokeutuminen on myös mahdollista, jos silmät altistuvat auringon valolle pitkällä tähtäimellä liian kauan ja saavat vakavia vammoja, Hannan sanoo. 

Hän neuvoo ihmisiä ostamaan vain aurinkolaseja, joissa on CE-merkintä. Se takaa, että valmistaja on sitoutunut valmistamaan tuotteen EU:n direktiivien mukaan ja käynyt mahdolliset testaukset läpi. Lisäksi aurinkolaseissa pitäisi olla UV-kerroin 400. 

Lue myös: Mitkä osat kasvoissa aurinko polttaa salakavalasti? Katso miten suojaat ihosi oikein

Lue myös: Mallit astuivat uv-kameran eteen - kuvasarjalla saattaa olla yllättävä seuraus elämääsi

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat