Kuva: Shutterstock

Vilukissankin kannattaa kokeilla - kylmällä suihkulla on lukuisia terveyshyötyjä

28.04.2022 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Lyhytkin suihku riittää.

Kylmä suihku ei välttämättä kuulosta kaikista nautinnollisimmalta rutiinilta, mutta sillä voi olla hyödyllisiä terveysvaikutuksia.

Kylmä vesi vaikuttaa niin mieleen kuin kehoonkin. Avannossa ei turhaan käydä hyvän olon vuoksi ja samaa vaikutusta voi helposti tavoitella ihan kotisuihkunkin alla. Kylmän veden on todettu lievittävän ahdistusta, masentuneisuutta, pakkoajatuksia sekä muita psyykkisiä vaivoja. Kylmä vesi vapauttaa aivoissa endorfiineja eli mielihyvähormoneja, jotka saavat olon tuntumaan hyvältä. Samalla se puolestaan laskee kortisolitasoja, jotka aiheuttavat stressin ja ahdistuneisuuden tunnetta.

Kylmälle vedelle itsensä altistaminen toimii myös hormoneja pinnallisemmalla tasolla. Se on ikään kuin shokkireaktio keholle ja yleensä toimii konkreettisesti katkaistakseen ahdistavan tai stressaavan ajatusketjun.

(kuva: Shutterstock)

Mielen lisäksi kylmästä vedestä hyötyy myös keho. Jotkin tutkimukset löytävät viitteitä jopa siitä, että kylmävesialtistukset voisivat parantaa kehon vastustuskykyä. Tämän selitetään perustuvan siihen, että kylmä vesi lisää kehon valkosolujen tuotantoa, jotka taas ovat avainasemassa taistelemassa infektioita vastaan. 

Kylmä vesi on myös erinomainen, luonnollinen piristyskeino, mutta sen lisäksi se kiihdyttää välittömästi verenkiertoa. Vauhdittunut verenkierto taas auttaa happea ja ravintoaineita imeytymään soluihisi tehokkaammin ja nopeammin.

Ihonhoidosta kiinnostuneillekin kylmä vesi voi tarjota mieluisia tuloksia. Kylmä vesi nimittäin tutkitusti supistaa ihohuokosia, joten kylmän suihkun jälkeinen hehku ei välttämättä ole täysin tuulesta temmattu ilmiö.

Terveyshyötyjä saavuttaakseen kylmässä suihkussa ei myöskään onneksi tarvitse seisoskella joka päivä, siihen riittää jo esimerkiksi kaksi tai kolme kertaa viikossa. Eikä kylmän veden alle suinkaan tarvitse jäädä asumaan, lyhytkin pyörähdys on jo vallan tehokas.

Lue myös: Saunomisesta on monia hyötyjä iholle - muutamalla niksillä maksimoit vaikutuksen

Lue myös: Tiedätkö millainen liikunta parantaa unenlaatua eniten? Lajeissa selkeä ero

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat