Kuva: Shutterstock

Tiedätkö millainen liikunta parantaa unenlaatua eniten? Lajeissa selkeä ero

07.03.2022 21:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Joidenkin tutkittavien yöunet pitenivät jopa 40 minuutilla.

Urheilun hyödyt ovat kullanarvoisia, olipa kyseessä sitten mikä laji tahansa. Kaikella urheilulla on myös myönteisiä vaikutuksia muun muassa nukahtamiseen ja unen laatuun, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan terveydentutkimuslaitoksen teettämän tutkimuksen mukaan joidenkin lajien merkitys unelle on suurempi kuin toisten.

Tutkimukseen osallistui lähes 400 henkilöä, joista osa teki vuoden ajan voimaharjoittelua, osa kestävyysurheili ja osa taas vuorotteli molempia. Neljäs verrokkiryhmä ei liikkunut lainkaan.

Urheilevat ryhmät harrastivat kyseistä liikuntaa kolme kertaa viikossa, tunnin ajan kerrallaan. Molempia urheilumuotoja harjoittanut ryhmä jakoi ajan tasan kestävyysharjoittelun ja voimaharjoittelun kesken.

12 kuukauden jälkeen huomattiin nukutun ajan kasvaneen erityisesti voimaharjoitelleessa porukassa. Heidän päivittäinen unensaantinsa piteni keskimäärin jopa 40 minuutilla. Myös kestävyysharjoittelu pidensi yöunia, kyseisen ryhmän päivittäinen yöuni piteni keskimäärin 23 minuutilla. Yllättäen yhdistelmäryhmän uni piteni urheilevista porukoista vähiten, keskimäärin 15 minuutilla per yö. Tutkittavat todennäköisesti myös aktiivisesti tiedostivat tulevansa mitatuiksi ja saattoivat siksi kiinnittää suurempaa huomiota unirytmiinsä, sillä yllättävää kyllä, myös urheilua harrastamattoman ryhmän päivittäinen unensaanti piteni tutkimuksen aikana keskimäärin 15 minuutilla.

Tutkimuksen ohjaaja neuvoo, että voimaharjoittelun lisääminen treeniviikkoon voisi olla monelle asia, jota olisi syytä harkita.

- Jos unesi on heikennyt merkittävästi viimeisten kahden stressaavan vuoden aikana, harkitse sisällyttäväsi kaksi tai useampia voimaharjoituksia tavallisiin urheilutottumuksiisi parantaaksesi niin lihaskuntoasi kuin untasikin, kertoo tutkimusta ohjannut Angelique Brellenthin.

Lue myös: 8 hälytysmerkkiä, joista tiedät, että treenaat liian kovaa

Lue myös: Iltatreeni voi joko helpottaa tai vaikeuttaa nukahtamista - vinkit, joilla saat parhaat unet

Lue myös: Treenimuoto, josta povataan tämän vuoden hittiä - lukuisten terveyshyötyjen lisäksi kutkuttavan hauskaa

Lue myös: Aika hurahtaa uudella innolla klassikkolajiin - tiesitkö 9 monipuolista terveysvaikutusta?

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat