Kuva: Shutterstock

Kuumalla säälläkin voi urheilla, kunhan pitää muutaman seikan mielessä - 6 neuvoa helletreeniin

22.07.2022 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Muun muassa nesteytys on helteellä vielä tavanomaistakin tärkeämpää.

Kauniilla kesäsäällä lenkkipolku voi houkuttaa muita vuodenaikoja kovemmin, mutta lämmin sää tuo urheiluun mukanaan myös omat haasteensa.

Helteelläkin voi treenata, mutta tällöin on syytä pitää mielessä muutama tärkeä seikka.

Vinkit helletreeniin

1. Ole armollinen. Kuumassa säässä urheilun tuottama rasite keholle on moninkertainen. On siis täysin luonnollista, ettet pääse kaikkien aikojen tuloksiisi eikä niitä helteellä kannata keholta vaatiakaan.

2. Suosi viileitä tunteja. Keski- ja iltapäivällä lämpötila on yleensä tuskaisimmillaan, joten urheilu ja rasitus kannattaakin yrittää ajoittaaa aamun tai illan tunteihin, kun lämpötila on yleensä hieman siedettävämmällä tasolla.

3. Kiinnitä huomiota pukeutumiseen. Oikeanlaisiin treenivaatteisiin kannattaa erityisesti hellekelillä kiinnittää huomiota. Helteellä on mukavampi treenata kevyissä, hengittävissä ja vaaleissa vaatteissa. Ulkona treenatessa myös esimerkiksi lippalakki saattaa olla tarpeen suojataksesi päätä porotukselta.

4. Nesteytys on vielä tavallistakin tärkeämpää. Urheilun jälkeen pitäisi aina muistaa juoda riittävästi, mutta helteellä nesteytyksen merkitys korostuu. Helteellä juomapullo saattaa tulla tarpeeseen myös treenin aikana eikä vain sen jälkeen. Vesi tunnetaan parhaana janojuomana, mutta laimenemista välttääkseen kannattaa helteellä hörpätä välillä jotain muutakin.

5. Kokeile intervallia. Helteellä ei välttämättä jaksa eikä tarvitsekaan jaksaa urheilla kovin rankasti tai kovin pitkää aikaa yhteen soittoon. Niinpä helteellä esimerkiksi intervallitreeni saattaa olla hyvä ratkaisu, kun spurttien välissä voi ottaa hieman rauhallisemmin ja jäähdytellä kehoa.

6. Suojaudu lämmön lisäksi auringolta. Treenatessakaan ei kannata missään nimessä unohtaa aurinkorasvaa, vaikka se tuntuisikin kurjalta hikisellä iholla. Aurinkorasva kuitenkin suojaa haitalliselta UV-säteilyltä.

Lue myös: 8 hälytysmerkkiä, joista tiedät, että treenaat liian kovaa

Lue myös: Urheilu ei tuota tulosta, jos et saa tarpeeksi ravintoa - merkit, joista tunnistat syötkö riittävästi

Lue myös: Tiedätkö millainen liikunta parantaa unenlaatua eniten? Lajeissa selkeä ero

Lähde: Harper's Bazaar

Kilpailut

Uusimmat