Kuva: Shutterstock

8 hälytysmerkkiä, joista tiedät, että treenaat liian kovaa

15.01.2022 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Urheilun ei kuulu sattua.

Joskus urheilukärpäsen puraistessa treenaamisesta saattaa innostua liiankin kanssa ja ajaa itsensä nopeasti äärirajoille. Jos epäilet, että treenaat liian kovaa, tarkista kehon hälytysmerkit alta.

Näistä tunnistat liian raskaan treenin

1. Tunnet kipua treenin aikana. Urheilun toki usein kuuluukin jättää lihakset helliksi, mutta jos treenin aikana tunnet kipua jossakin kohtaa kehoasi, on todennäköistä, että teet esimerkiksi jonkin liikkeen väärin. Urheilun ei kuuluisi sattua. Mikäli tunnet kipua, pidä kyseisen liikkeen tekemisestä taukoa, ettet ärsytä kipeytynyttä kohtaa entisestään. Kehon viestejä kannattaa kuunnella varhaisessa vaiheessa, etteivät vaivat ehdi pahentua.

- Kipu on kehosi tapa suojella sinua ja suurimmalla todennäköisyydellä se tarkoittaa, että loukkaat itsesi, summaa fysioterapeutti Jasmine Marcus.

2. Tunnet huimausta tai heikotusta pitkään. Jos treenin jälkeen jää pitkäksi aikaa pökertynyt tai heikko olo, voi tahti olla turhan kova. On normaalia, että urheilun jälkeen voimat saattavat olla lopussa, mutta normaaleista askareista pitäisi silti pystyä suoriutumaan sen jälkeenkin. Heikotus saattaa tosin johtua rankan treenin sijaan myös siitä, että et syö riittävästi tai riittävän säännöllisesti treenisi rankkuuteen nähden.

3. Sairastelet jatkuvasti. Jos etsit syytä jatkuville sairastumiselle, voit mahdollisesti kääntää katseen treenitottumuksiisi. Vaikka urheilun onkin todettu parantavan myös vastustuskykyä, voi ylikuormitus laittaa kehon niin koville, että myös immuunipuolustus romahtaa.

4. Et saa iltaisin unta. Liian kovan treenin myötä keho käy ylikierroksilla, joka voi näkyä levottomuutena ja unettomuutena iltaisin. 

5. Olet koko ajan väsynyt. Jos energiaa ei millään tunnu riittävän pystyssä pysymiseen päivän mittaan, voi syy piillä liiallisessa rasituksessa. 

6. Ruokahalun puute. On terve merkki, että urheilun jälkeen on nälkä, sillä keho huutaa rasituksen jälkeen ravintoa. Jos nälän tunnetta ei kuitenkaan tule, on syytä huolestua. Ylikuormitus voi näkyä myös ruokahalun puutteena. Ravitsemusterapeutti Megan Ostler kertoo, että nälän tunne ei itseasiassa aina ole luotettava indikaattori sille, kuinka paljon ja kuinka usein tarvitsee syödä.

7. Mielihyvä katoaa. Monille yksi suurimmista motivaattoreista urheiluun ovat sen vapauttamat endorfiinit ja mielihyvän tunne. Jos treenatessa tuntuu koko ajan niin sanotusti veren maku suussa etkä tavoita sen kautta hyvää oloa, on syytä punnita, mitä tekee treenissään väärin. Myös yleinen ärsyyntyneisyys ja ahdistuneisuus ovat tunteita, jotka urheilun myötä usein lieventyvät, mutta ylikuormituksen myötä saattavatkin yleistyä.

8. Sydämesi pamppailee. Urheillessa sykkeen kuuluukin nousta, mutta jos se huitelee pilvissä vielä pitkään suorituksen jälkeen, saattaa se olla merkki siitä, että treeni oli liian luja.

Lue myös: Treenimuoto, josta povataan tämän vuoden hittiä - lukuisten terveyshyötyjen lisäksi kutkuttavan hauskaa

Lue myös: Iltatreeni voi joko helpottaa tai vaikeuttaa nukahtamista - vinkit, joilla saat parhaat unet

Lue myös: Urheilu ei tuota tulosta, jos et saa tarpeeksi ravintoa - merkit, joista tunnistat syötkö riittävästi

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat