Kuva: Shutterstock

Menikö niska lukkoon? Älä ainakaan tee yhtä asiaa

06.01.2023 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Jumiutunutta niskaa ei pidä väkisin vääntää.

Jos yön jälkeen niska on jumahtanut, moni alkaa ensimmäinen venyttää sitä kivusta huolimatta siihen suuntaan, johon se on lukossa.

Venyttely voi kyllä tehdä jumiutuneelle niskalle ihan hyvää, jos kevyesti esimerkiksi pyörittelee olkapäitä tai kääntää päätä hiljalleen molemmille sivuille sen rajoissa, kun kipua ei vielä tunnu. Niskaa ei pidä mennä väkisin pakottamaan tiettyyn suuntaan, jos tuntuu, ettei se käänny.

Niskan jumittuessa mahdollista on, että niska on jo venynyt liikaa, jolloin venytys itseasiassa vain pahentaa tilannetta. Myös äkkinäisiä, nykiviä liikkeitä kannattaa välttää.

Sen sijaan kannattaa etsiä ergonomisempaa asentoa päälle ja hartioille niin valveilla ollessa kuin nukkuessakin. Usein niskakivut heijastuvat kehnosta työergonomiasta, kun tietokonetta tuijotetaan niska kurtussa. Myös sellaista liikuntaa ja liikkeitä, joissa niska kuormittuu kannattaa välttää.

Myös vääränlainen tyyny saattaa ohjata päätä huonoon asentoon yön aikana, mikä saattaa aamulla tuntua kipuna. Jotkut kokevat löytävänsä apua ilman tyynyä nukkumisesta, toisille sopii muhkeampikin tyyny. Ylipäätään hyvien yöunien saaminen on lihaskipuiselle tärkeää, sillä unen aikana lihakset rentoutuvat. 

Lue myös: Kroppa jumissa kotitoimistolla työskennellessä? Neljä venytystä virkistää kehon ja mielen hetkessä

Lue myös: Nukutko tarpeeksi, mutta silti väsyttää? Asiantuntijat tietävät, missä ongelma voi piillä

Lue myös: Tuntuuko työ uuvuttavalta? Tarkista, että 6 merkittävää asiaa työssäsi ovat kunnossa

Lähteet: Healthline, Health Harvard

Kilpailut

Uusimmat