Kuva: Shutterstock

Käytäthän jo aurinkosuojaa? Lue vinkit, kuinka suojaat kehosi auringolta

23.04.2023 09:15 - Elsa Silvan

Aurinko on haitaksi iholle, jos siltä ei osaa suojautua.

”Ei Suomessa voi palaa. Nythän on vasta huhtikuu.”

Kuulostavatko nämä lauseet tutuilta?

Tiesitkö, että aurinkosuojaa pitäisi käyttää vuoden jokaisena päivänä? Esimerkiksi kasvovoiteessa olisi hyvä olla aurinkosuoja. Kasvoille kannattaa muutenkin käyttää kasvoille tarkoitettua aurinkovoidetta kesällä, joka ei peitä ihohuokosia.

UVA-säteitä on ympäri vuoden ja ne vaikuttavat ihoon. Aurinko tekee muutakin kuin polttaa, sillä auringonsäteet vanhentavat ihoa.

UV-indeksi kertoo, milloin on syytä käyttää suurempaa suojakerrointa kuin 15. Kun UV-indeksi on kolme tai enemmän, on syytä käyttää aurinkovoidetta.

Suomessa UV-indeksi voi keskikesällä nousta jopa seisemään.

Jos käyttää kasvomeikkiä, kannattaa ensin laittaa kosteusvoidetta, sitten aurinkosuoja ja päälle meikkivoide. SPF-puuteria voi käyttää säilyttääkseen ihon suojauksen, jos on laittanut meikkiä, sillä aurinkosuojaa tulisi lisätä kahden tunnin välein. Aurinkovoiteet on syytä pestä huolella iholta pois auringonoton jälkeen.

Aurinkovoiteet eivät estä ruskettumista, vaan ne takaavat tasaisemman päivittymisen sekä estävät palamiselta. Ihon palaminen altistaa ihosyövälle, melanoomalle sekä ihon pahalaatuisille muutoksille ja vanhenemiselle.

Esimerkiksi Yliopiston Apteekki on jakanut vinkkejä siihen, kuinka auringolta voi suojautua. 

1. Valmistele iho kuorinnalla ja kapseleilla.

2. Levitä aurinkorasvaa ajoissa, eli 30 minuuttia ennen kuin menet aurinkoon.

- Talven jäljiltä iho on arka ja ohut.

3. Juo helteellä tuplasti enemmän vettä.

4. Vietä keskipäivä varjossa!

- Keskipäivällä paahde on voimakkainta ja auringonpistos on vaarana - varjossakin rusketut.

5. Käytä aurinkolaseja

- Silmien lisäksi aurinkolasit suojaavat ohutta ja herkkää silmänympärysiho.

- Silmien liiallinen altistuminen UV-säteilylle voi pahimmillaan johtaa sarveiskalvon palovammaan eli lumisokeuteen.

6. Suihkuta suojaa hiuksille ja laita hattu päähän

- Tukka haalistuu ja kuivuu auringossa.

Huomoi, että turvallisin keino saavuttaa rusketus on kuitenkin itseruskettavan laitto. 

Lue myös: Menettääkö aurinkorasva tehonsa vanhetessaan? Vihdoin vastaus monen pohtimaan ikuisuuskysymykseen

Lue myös: Miten paljon aurinkorasvaa pitäisi laittaa ja kuinka usein sitä tulisi lisätä?

Lähde: Yliopiston apteekki, Stuk

Kilpailut

Uusimmat