Kuva: Shutterstock
Lämpöhalvaus on koiralle todellinen riski - näistä oireista sen tunnistat
Lämpöhalvaus voi iskeä autossa, mutta myös lenkillä tai kotipihalla.
Lämpöhalvaus on todellinen riski koiralle. Se voi iskeä etenkin autossa, mutta myös lenkillä tai kotipihalla oleillessa. Sisälläkin on syytä kuumana päivänä huolehtia riittävästä tuuletuksesta ja pitää huoli siitä, että koiralla on aina raikasta vettä saatavilla.
Suomen kennelliitto muistuttaa tiedotteessaan, ettei koiraa saa koskaan jättää autoon yksin lämpimällä säällä. Vaikka auto olisi varjossa ja ikkuna olisi auki, saattaa lämpötila silti nousta nopeastikin todella korkeaksi. Liitto muistuttaakin, että koiran jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos.
Matkustaessa on myös syytä pitää taukoja säännöllisin väliajoin, jotta koira pääsee ulos vilvoittelemaan. Autossa koiran oloa voi helpottaa kylmäalustoilla tai pyyhkeeseen käärityillä jäisillä vesipulloilla.
Pidemmät lenkit kannattaa tehdä aamulla ennen kuin lämpötila nousee korkeaksi tai illalla kun ilma alkaa jo viilentyä. On myös syytä välttää liikkumista pitkiä matkoja asfaltilla, sillä asfaltin lämpötila voi nousta auringossa todella korkeaksi ja aiheuttaa koiran anturoille jopa palovammoja.
Lämpöhalvaus johtuu koiran ruumiinlämmön noususta vaarallisen korkeaksi. Sen oireita ovat muun muassa läähätys, apaattisuus, levottomuus, horjahtelu, kuolaaminen, kirkkaanpunaiset limakalvot, oksentelu sekä ripuli. Mikäli koira menee shokkiin tai tajuttomaksi, on tilanne hengenvaarallinen.
Välittömänä ensiapuna koira tulee siirtää pois kuumasta. Koiraa voi viilentää muun muassa kastelemalla tattuja, mahanalusta sekä nivusia viileällä, mutta ei jääkylmällä vedellä.
Koiralle kannattaa myös tarjota vettä pieniä määriä kerrallaan ja se on syytä viedä eläinlääkäriin mahdollisimman nopeasti.
Lyhytkuonoiset koirat, sydänvikaiset koirat, pennut ja vanhat koirat ovat erityisen herkkiä ruumiinlämmön kohoamiselle.
Lue myös: Miksi koira syö ruohoa? Merkit, jolloin siitä on syytä huolestua
Lue myös: Kaikki koirat eivät sovi kaikille, muistuttaa Kennelliitto
Lähde: Suomen kennelliitto