Kuva: Shutterstock
Viruksia levittävät hyttyset yleistyvät myös Euroopassa - syynä ilmastonmuutos
Viruksia tavataan jatkuvasti uusilla alueilla Euroopassa.
Viruksia levittävät hyttyset ovat yleistyneet viime vuosina myös Euroopassa, kertoo Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC.
Esimerkiksi Chikungunya-virusta levittävän hyttysen leviäminen viimeisen 10 vuoden aikana on ollut nopeaa. Hyttynen on levinnyt Euroopassa jo 16 maahan ja 369 alueelle, kun vielä vuosikymmen sitten sitä saattoi tavata vain 114 alueella. Lisäksi Euroopassa rikottiin tänä vuonna mantereen ennätyksiä chikungunya-epidemioiden määrissä, kun jo tähän mennessä vuotta epidemioita on Euroopassa todettu yhteensä 27.
Viime aikojen tartuntojen valossa virus näyttää leviävän myös aina vain pohjoisemmaksi, sillä paikallisia tartuntoja on nyt tavattu myös Ranskan Alsacen alueella, mikä on virukselle aiempaa selvästi pohjoisempana.
Chikungunya-viruksen lisäksi myös Länsi-Niilin viruksen tartuntamäärät ovat kasvaneet Euroopassa. Tänä vuonna on mitattu Euroopassa korkeimmat tartuntamäärät kolmeen vuoteen. Lisäksi virusta on havaittu aina vain uusilla alueilla vuosittain.
Syynä yleistymiseen ovat hyttysten leviämiselle otolliset olosuhteet, joita ilmastonmuutos on osaltaan edesauttanut. Sään lämpenemisen ja leudompien talvien myötä tartuntakaudet ovat Euroopassakin aiempaa pidempiä ja voimakkaampia.
Lähde: ECDC