Harrastatko lenkkeilyä? Tehokas lisätreeni antaa paremmat tulokset

22.04.2015 16:45 - Senni Loikala

Lenkkipoluilla käyvien kannattaa harrastaa muutakin liikuntaa kuin juoksua. Selvitimme ammattilaiselta, mitkä ovat parhaat lajit lenkkeilyn rinnalle.

Kestävyysjuoksija ja juoksuvalmentaja Kirsi Valasti muistuttaa, että lenkkeilyharrastuksen ohella on tärkeää liikkua monipuolisesti. Se vahvistaa juoksijaa kokonaisvaltaisesti, jolloin lenkkeily tuntuu helpommalta. Valasti nostaa esille erityisesti yhden lajin, josta on hyötyä juoksua harrastaville.

- Käytän itse kahvakuulaa kotona. Kahvakuulaliikkeet auttavat juoksemiseen, koska ne harjoittavat lantion ojennusta, keskivartaloa ja hyvää ryhtiä. Myös nilkkoja tulee käytettyä. Se on hyvä, koska nilkan lihasten kunto on meillä aikuisilla heikko, Valasti kertoo.

Hyppyjä, nousuja ja loikkia

Ammattilaisen mukaan myös kuntosaliharjoittelusta on hyötyä lenkkeilijöille. Salilla kannattaa muistaa, että juoksun kannalta on usein viisaampaa tehdä vähemmän toistoja kuin harjoitella lihaskestävyyttä tekemällä useita kymmeniä toistoja.

- Toistoja voi miksata vapaasti, mutta itse voin tehdä niitä esimerkiksi 3*6 tai 3*10, Valasti vinkkaa.

Jos tahtoo hyväksi juoksijaksi, kannattaa treenata erilaisia hyppyjä, penkille nousuja ja loikkia. Ne lisäävät jalkojen kimmoisuutta. Valasti hehkuttaa myös nopeat tulokset takaavaa Power Pilatesta.

- Juoksija ei hyödy siitä, että ollaan pitkään jossakin staattisessa asennossa, vaan pyritään siihen, että askel lähtee nopeasti kohti seuraavaa askelta. Tämä kannattaa ottaa huomioon lihaskuntoliikkeitä tehtäessä, Valasti sanoo.

Seuraava artikkeli: Lisää tehoa treeniin: 3 ruoka-ainetta, joita jokaisen juoksuharrastajan tulisi syödä

Kilpailut

Uusimmat