Kuva: Shutterstock

Miksi tavoitteesi jäävät saavuttamatta? Asiantuntijat listasivat kuusi syytä ja ratkaisua

25.02.2021 11:15 - Emmi Moilanen / emmi.moilanen@bauermedia.fi

Yhden suuren tavoitteen sijaan projekti kannattaa pilkkoa kuukausittaisiksi välietapeiksi pitkin vuotta.

Alkuvuodesta useat meistä visioivat suuria suunnitelmia lähitulevaisuuden varalle ja tavoitteita asetetaan itselle esimerkiksi uudenvuodenlupausten tiimoilta. Monelle on tuttu tunne myös se, että motivaatio tuntuu loppuvan kesken jo kauan ennen maaliviivan häämöttämistä.

Byrdie-sivusto selvitti life coachien avulla yleisimmät mokat, jotka tulevat tavoitteiden saavuttamisen tielle. Pääset lukemaan alta myös neuvot ja vinkit, joiden avulla teet unelmien saavuttamisesta itsellesi helpompaa.

1. Asetat kaikki tavoitteet jo alkuvuoteen

- Yksi suurimmista virheistä tavoitteiden asettamisessa on se, että useat tekevät ne uudenvuodenlupauksina heti tammikuussa, yrittäjä Nelson Tressler toteaa.

Uudenvuodenlupaukset tuppaavat kuitenkin usein unohtumaan jo tammikuun vaihtuessa helmikuuksi. Tressler toteaa, että uudenvuodenlupausten sijaan tavoitteet tulisi pilkkoa kuukausittaisiksi välietapeiksi pitkin vuotta.

- Kuten 2020 osoitti, asiat ehtivät muuttua vuodessa paljon, hän huomauttaa.

2. Unohdat asioiden tärkeysjärjestyksen

Tavoitteiden pilkkominen pienempiin osiin pitää huolta myös siitä, että priorisoit ne elämässäsi oikeaan tärkeysjärjestykseen. Yleinen moka onkin se, että ajankuluun havahdutaan vasta vuoden loppupuolella, vaikka tavoite olisi asetettu itselle jo tammikuussa.

- Meillä on pitkin vuotta valheellinen käsitys siitä, että aikaa on riittävästi tavoitteiden saavuttamiseen. Tällöin iso osa vuodesta valuu hukkaan ja loppuvuodesta yritämme epätoivoisesti paikkailla menetettyä aikaa, Tressler muistuttaa.

3. Sinulla on epärealistiset odotukset

Tavoitteita asettaessa on ihana heittäytyä haaveilemaan siitä, kuinka saavutukset olisivat plakkarissa jo muutaman viikon kuluttua. Aina asiat eivät kuitenkaan suju odotusten mukaan ja matkaan saattaa tulla myös mutkia.

- Törmään työssäni usein siihen, että asiakkaat odottavat muutoksien tapahtuvan nopeasti. Jos joku tulee vastaanotolleni kertoen, että haluaa meditoida joka päivä, aloitamme pienemmästä ja helpommin hallittavasta tavoitteesta. Meditaation voi aloittaa siitä, että tekee viiden minuutin harjoituksen yhden kerran tällä viikolla. Sitten määrää voi nostaa kahteen kertaan viikossa, sitten kolmeen ja niin edelleen, valmentaja Alexa Darrow kertoo.

- Kun pienemmät välietapit tulevat saavutetuiksi, on helpompi edetä kohti lopullista tavoitetta, Darrow avaa metodiaan.

4. Et jätä tilaa kompromisseille

Tavoitteiden asettamisen yhteydessä tulisi muistaa jättää tilaa myös suunnitelmien muutokselle ja mahdollisille kompromisseille. Tällöin motivaatio pysyy paremmin yllä, eivätkä pienet poikkeukset suunnitelmassa tunnu koko projektia kaatavalta mokalta.

5. Tavoittelet jotakin asiaa vain siksi, koska muutkin tekevät niin

Saamme helposti vaikutteita lähipiiristämme sekä sosiaalisesta mediasta. Vaikka ystäväsi uudet suunnitelmat esimerkiksi liikunnan suhteen kuulostaisivat hyvältä, se ei tarkoita, että sinun tulisi itse pyrkiä samaan.

- Valitse tavoitteet niin, että ne tukevat sinun tarpeitasi ja arvomaailmaasi, life coach Allison Chawla painottaa.

Tavoitteita asettaessa onkin hyvä kirkastaa itselleen ensin, miksi tavoittelet juuri näitä asioita elämääsi?

6. Sinulla ei ole tukiverkostoa ympärilläsi

Suunnitelmalliseen tavoitteiden saavuttamiseen on hyvä sisällyttää myös luotettava tukiverkosto.

- Tukena voi olla vaikkapa kollega, valmentaja tai oma kumppani. Tuki on erityisen tärkeää silloin, kun tunnet olevasi umpikujassa ja tarvitset asioihin objektiivista näkökulmaa, uravalmentaja Kyle Elliott vinkkaa.

Lue myös: Motivaatio hukassa? Kymmenen inspiroivaa lausetta, jotka työntävät eteenpäin elämässä

Lue myös: Seuraatko omia vai muiden unelmia? Tee kolmen kysymyksen testi

Lähde: Byrdie

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat