Kaikki artikkelit

Sara Marjoniemi oli tenavatähti ja musiikkilupaus. Kun koko ikänsä maailmalla asunut nainen palasi Suomeen, uusiksi menivät myös urahaaveet.
Sara Marjoniemi oli tenavatähti ja musiikkilupaus. Kun koko ikänsä maailmalla asunut nainen palasi Suomeen, uusiksi menivät myös urahaaveet.
Sarjan uudet jaksot on katsottavissa discovery+-palvelussa 12. huhtikuuta alkaen.
Himoshoppaajan salaiset unelmat julkaistiin vuonna 2009.
Yhden suuren tavoitteen sijaan projekti kannattaa pilkkoa kuukausittaisiksi välietapeiksi pitkin vuotta.
Holmalan Ensisilmäyksellä-biisi valittiin yleisöäänestyksessä voittajaksi.
Himoshoppaajan salaiset unelmat -elokuvassa puidaan suomen kielen taitoa.
Iida päätyy Unelmaduuni Australiassa -sarjassa työskentelemään vanhoilliseen kristilliseen perheeseen. Ristiriidoista selvittiin, kun Iida päätti höllentää "suvakkiarvojaan".
Lounais-Suomessa kasvanut Nora Nilsson lähti jo nuorena maailmalle. Nyt hänen sisustustuotteitaan myydään myös isoissa ketjuissa, ja tämän vuoden trenditkin näyttävät suotuisilta Noran designin kannalta.
Vihdoinkin tästä voi puhua – suurin unelmamme käy pian toteen! En voi uskoa, että pian elämämme on kutistettu kahteen matkalaukkuun ja kaikki nykyisen elämämme ylimääräinen taakka katoaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Kun Marjaana katsoi Huippumalli haussa -sarjaa, hän ei olisi arvannut, että hänet lennätetään mainoskuvauksiin. Tai, että hän saisi suunnitella vaatemalliston arvostamalleen brändille.
Oikeasti heittäkää metikköön ”usko unelmiisi” –bullshit. Nyt ei ole aikaa postailla inspisquoteja somefeedit täyteen vaan tarvitaan todellisia tekoja. Tästä konkretiaa jokaiselle!
Lapsena tukeuduin paljon mielikuvitukseni ja luonnon varaan, kun kaipasin ajanvietettä. Vuosia myöhemmin mielikuvituksestani tuli tärkeimpiä työvälineitäni. Jossain vaiheessa kuitenkin koin, etten osannut enää keskittyä ja rauhoittua tarpeeksi. Kaipasin voimaa luoda uutta ja kaipasin luontoon enemmän kuin koskaan.
Laulaja Jannika B juontaa Radio Novan kesäaamuissa. Sen lisäksi tähti keikkailee ympäri Suomen. Unelma-ammattiinsa päätynyt nainen on ehtinyt haaveilla paljon muustakin.
Tytöt haluaisivat työskennellä tieteen parissa.
Unelmahäiden uusimmassa jaksossa seurataan hieman yli kolmikymppisten Christan ja Susannan hääjuhlaa.