Kuva: Shutterstock

Lähes 30 000 suomalaista on jäämässä ilman veronpalautusta maksupäivänä - toimi heti

26.07.2022 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jos palautukset haluaa 3. elokuuta, on huomenna keskiviikkona 27. heinäkuuta viimeinen päivä ilmoittaa oma tilinumero.

Verohallinto tiedotti eilen, että siltä puuttuu lähes 30 000 suomalaisen tilinumero veronpalautuksia varten. Tilinumeroita puuttuu erityisesti elokuussa veronpalautuksia saavilta nuorilta, jotka eivät ole aiemmin saaneet veronpalautuksia.

Jos palautukset haluaa 3. elokuuta, on huomenna keskiviikkona 27. heinäkuuta viimeinen päivä ilmoittaa oma tilinumero OmaVerossa.

Jos tilinumeron ilmoittaa OmaVerossa vasta omana veronpalautuspäivänä tai sen jälkeen, rahojen saamisessa kestää noin kuukausi.

– Tilinumero puuttuu usein nuorilta, jotka ovat viime vuonna ensimmäistä kertaa ansainneet niin paljon, että ovat maksaneet palkastaan veroja ja nyt myös veronpalautuksia tulee ensimmäistä kertaa maksuun. Näillä nuorilla ei ole ollut aiemmin tarvetta ilmoittaa meille tilinumeroa. Nyt toivommekin, että nuorten vanhemmatkin havahtuisivat muistuttamaan jälkikasvuaan tilinumeron ilmoittamisesta. Näin nuori välttyy veronpalautuspäivänä pettymykseltä, ylitarkastaja Mari Kleemola Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.

Keskiviikkona 3. elokuuta veronpalautuksia saa 1,7 miljoonaa asiakasta yhteensä noin 712 miljoonaa euroa.

Viime vuonna 30 000 henkilöä sai veronpalautuksen maksuosoituksena eli rahalähetyksenä, koska Verohallinnolla ei ollut henkilöiden tilinumeroita ajoissa tiedossa.

Lue myös: Verohallinto muistuttaa suomalaisia - pieni teko säästää miljoonia veroeuroja

Lähde: Verohallinto

Kilpailut

Uusimmat