Hajottaako Katalonian kriisi Espanjan jalkapallomaajoukkueen? - tähtipelaaja valmis jäämään pois

02.10.2017 18:00 - Sami Ikonen

Katalonian itsenäisyyssotkut voivat sulkea Gerard Piquen ulos maajoukkueesta.

Espanjassa ja Espanjan maakunnan Katalonian välillä ollaan väännetty kovasti kättä. Viime sunnuntaina katalonialaiset järjestivät hallituksen kielloista huolimatta kansanäänestyksen alueen itsenäistymisestä. Poliisit joutuivat puuttumaan äänestykseen väkivalloin, joka johti yli 800 paikallisen haavoittumiseen. 

Samaan aikaan katalonialainen FC Barcelona pelasi ottelua Las Palmasia vastaan. Ottelu pelattiin tyhjille katsomoille turvallisuusseikkoihin vedoten.

Barcelonan tähtipuolustaja Gerard Pique on ollut Katalonian itsenäisyyden näkyvimpiä kannattajia. Barcelonassa syntynyt pelaaja julkaisi itsestään kuvan, kun hän oli äänestyspaikalla.

Pique on saanut valtavasti palautetta, kun hän on osallistunut Espanjan maajoukkuepeleihin. Maailman- ja Euroopanmestaruuden Espanjalle voittanut Pique kommentoi pelaamistaan maajoukkueessa.

- Uskon, että voin jatkaa pelaamista Espanjan maajoukkueessa, koska uskon, että Espanjassa on monia, monia ihmisiä, jotka eivät voi hyväksyä tänään nähtyjä tekoja ja jotka uskovat demokratiaan, Pique kertoi.

Barcelona-tähti paljasti, että maajoukkueen jättäminen on mahdollista.

- Jos joku johtajista tai Espanjan jalkapalloliitto on sitä mieltä, että minä saatan olla ongelma tai että tulen ärsyttämään maajoukkuetta, niin olen valmis astumaan sivuun.

La Ligan puheenjohtaja on Madrid-fani

Monien mielestä Barcelonan ja Las Palmasin ottelu olisi pitänyt siirtää tai peruuttaa huonon ajankohdan vuoksi. Ensiksi Barcelona halusi olla pelaamatta. Espanjan jalkapalloliigan La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas oli kertonut, että jos ottelua ei pelattaisi sunnuntaina, kärsisi Barcelona kuuden pisteen sakon. Lopulta ottelu pelattiin tyhjille katsomoille ja se päättyi Barcelonan 3-0 voittoon. Puolustuksen keskellä pelannut Pique oli kuvaillut ottelua kamalimmaksi missä hän on ikinä pelannut. 

Samana iltana FC Barcelonan arkivihollinen Real Madrid pelasi kotonaan katalonialaista Espanyolia vastaan. Ottelun huomio kiinnittyi katsomoihin, kun useat kannattajat olivat ottaneet Espanjan lippuja mukaansa ja esittäneet niitä ennen peliä ja pelin aikana.

Tebaksen paikkaa La ligan pomona on vahvasti kritisoitu. Tebas on esittänyt avoimesti olevansa Real Madridin kannattaja, eikä hän aina ole ollut puolueeton Barcelonan tapauksia käsitellessä. 

La Ligalla on nyt aikaa hengähtää pari viikkoa, kun maajoukkuetauko alkoi. Katsotaan taas sen jälkeen miten vahvasti politiikka on osana jalkapalloarjessa.

Lähteet: BBC, Telegraph.co.uk

Kilpailut

Uusimmat