Yhdysvallat kaavailee ensi kesäksi jalkapallon "häviäjien MM-kisoja" - osallistuuko myös Suomi?

16.11.2017 18:30 - Sami Ikonen

Vaikka Yhdysvallat jäivät virallisista MM-kisoista pois, se ei tarkoita heille pidennettyä kesälomaa.

Yhdysvaltojen jalkapalloliitto ja televisiojätti Fox ovat aloittaneet alustavat keskustelut ensi kesänä mahdollisesti järjestettävälle kansainväliselle jalkapalloturnaukselle, jossa mukana ovat vain virallisista MM-kisoista ulos jääneet maat.

Yhdysvallat karsiutuivat tänä vuonna MM-lopputurnauksesta ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen, kun joukkue ei edennyt omasta karsintalohkostaan jatkoon. Venäjällä järjestettävistä MM-kisoista jäi myös muita huippumaita ulkopuolelle: Yhdysvaltojen tavoin kisoista karsituivat mm. Italia, Alankomaat, Chile, Irlanti, Ghana, Wales ja Suomi.

Karsiutuneiden maiden turnaus voisi olla suuri apu joukkueiden jälleenrakennuksessa; Euroopan maat voisivat valmistautua syksyllä alkaviin EM-karsintoihin ja Etelä-Amerikan joukkueet vuoden 2019 Copa Americaan.

Twitter-kansa on ottanut uutiset mielenkiinnolla vastaan. Fanit näkisivät mielellään kaksi turnausta kesän aikana, kun Euroopan suuret jalkapallosarjat viettävät kesälomaa.

Yhdysvalloille joukkueen karsiutuminen oli katastrofi, sillä jalkapallo saa lajina MM-kisojen aikana paljon nostetta.

Putoaminen oli paha paikka myös kansainväliselle jalkapalloliitolle FIFA:lle, sillä Yhdysvalloista syntyvät televisiotulot tulevat kokemaan ison romahduksen, kun maa ei itse osallistu lopputurnaukseen.

Lue myös: Italian kaatanut Ruotsi voi saada unelmien lohkon MM-kisoihin - näin arvontatilaisuus rakentuu

Lue myös: Kaksoiskansalaisena USA:n valinnut jalkapalloilija pettyi karusti - MM-kisat jäävät haaveeksi

Lue myös: Venäläistä stadionia haluttiin laajentaa halvalla - kuvat lopputuloksesta leviävät netissä

Lähde: Goal

Kilpailut

Uusimmat