Kuva: Yle Kuvapalvelu

Tänään tv:ssä: Yleisradion toimittaja puukotetaan Haikon kartanossa

09.06.2016 07:15 - Pauliina Jokinen

Viimeisessä Palmu-elokuvassa eläkkeellä oleva komisario kutsutaan selvittämään Yleisradion toimittajan murhaa.

Vuonna 1969 ensi-iltansa nähnyt Vodkaa, komisario Palmu on ainoa Komisario Palmu -elokuvien sarjasta, joka on värillinen. Sarjan viimeisessäkin osassa Palmun roolissa nähdään Joel Rinne.

Elokuva pyörähtää käyntiin, kun Yleisradion toimittaja Reino Torpo puukotetaan Suur-Takalan kartanona nähtävässä Haikon kartanossa. Lisäksi sekaan saadaan ujutettua vodkalastillinen sekä välienselvittely Neuvostoliiton kanssa.

Vodkaa, komisario Palmu sai aikanaan kritiikkiä erottuaan selvästi sarjan kolmesta edeltävästä elokuvasta. Viimeisessä viihdejännärissä on aiempaa enemmän politiikkaa, ajankuvaa ja yksityiskohtia kuten James Bond sekä musiikkitähtiä. Elokuvan käsikirjoitus ei myöskään käsikirjoitus ei perustu Mika Waltarin teksteihin. Waltari ei itse osallistunut projektiin muuta kuin antamalla luvan käyttää tuttuja hahmoja.

Elokuvan erikoisuutena elokuvassa vilahtaa cameo-roolissa myös Mauno Koiviston ääni, kun hän puhuu puhelimeen.

Vodkaa, komisario Palmu
klo 21:00
Yle Teema

Lue myös: Uusi Harry Potter -näytelmä villitsee - liput myyty loppuun vuoteen 2017 asti

Kilpailut

Uusimmat