Kuva: Mikko Räsänen

Vaatekaupan myyjä haastettiin malliksi - katso upeat kuvat Minnasta

12.06.2016 13:15 - Mikko Räsänen

Minna myy työkseen ihmisille muodikkaita vaatteita. Nyt hän joutui itse poseeraamaan niissä.

Minna Saksa on tottunut työskentelemään muodikkaiden vaatteiden parissa, sillä hän työskentelee tavaratalon muotiosaston myyjänä. Nyt hän joutui myyjästä malliksi, sillä Voice.fi:n ja Asema.netin juttusarjassa esitellään Déjá-Vu -tanssiryhmän tanssijoita, ja Minna on myyntityönsä lisäksi kuulunut tanssiryhmään jo kahdeksan vuoden ajan.

Kameran edessä Minna on tottunut olemaan, mutta tanssiryhmän promokuvissa poseerataan yleensä esiintymisasuissa.

- Tämä kuvaus oli tosi kiva, kun sain päättää itse kuvausvaatteet ja siten ne ovat osa minua. Kameran edessä oli siksi rennompaa, Minna kuvailee.

Vaikka Minna työskentelee muotivaatteiden parissa, on hän itse aika laiska shoppailija.

- Ostan vaatteita aika harvoin, mutta sitten kun lähden ostoksille ja löydän jotain, mistä oikeasti pidän, ostankin sen oikeastaan hinnasta riippumatta.

Katso alta Minnan upeat mallikuvat.

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Hattu ja mekko: Only, treenivaatteet: Lavli Living Room/Lorna Jane Finland ja Korut: Glitter

Lue kaikki aiemmat juttusarjan artikkelit täältä

Lue myös: Eveliina, 21, on päivisin kiltti luokanopettajaopiskelija - iltaisin seksikäs tanssija

Lue myös: Helsinkiläinen Veronika käänsi päitä Las Vegasissa - seksikäs hääpuku paljasti sukkanauhan

Lue myös: Kouvolalainen Karoliina on tyrmäävän kaunis perheenäiti - katso kuvat

Kilpailut

Uusimmat