Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: PMMP-dokumentti kuvaa yhtyeen viimeisiä vaiheita

14.06.2016 07:15 - Iiro Myllymäki

Suursuosioon nousseen yhtyeen kaksi viimeistä vuotta dokumentoitiin nyt tv-ensi-illassa olevaan elokuvaan.

Vuoden 2013 syksyllä menestyksekkään uransa lopettaneen PMMP-yhtyeen viimeiset vaiheet dokumentoitiin PMMP: Tässä elämä on -nimiseen elokuvaan. Dokumentti sai ensi-iltansa Docpoint-festivaalilla tammikuussa vuonna 2015 ja nähdään nyt ensimmäistä kertaa tv:ssä Sub-kanavalla.

Arto Tuohimaan ohjaamassa elokuvassa päästään kurkistamaan suursuosioon nousseen bändin kulissien taakse kiertueella, studiossa ja treenikämpällä. Paula Vesalan ja Mira Luodin luotsaaman bändin viimeiset hetket saatiin näkyville elokuvateatterilevitykseen yhteisörahoituskampanjan avulla.

Kaikki bändin jäsenet ovat tälläkin hetkellä aktiivisia musiikkimaailmassa. Paula Vesala julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa tämän viikon perjantaina, Mira Luoti on aloittelemassa festariesiintymisten kesää omalla materiaalillaan ja bändin soittajien Mikko Virran, Juho Vehmasen ja Heikki Kytölän bändi My First Band työstää uutta studioalbumia.

PMMP: Tässä elämä on

21.00

Sub

Kilpailut

Uusimmat