Kanadalainen laulajakomistus Justin Bieber, 22, on tainnut löytää rinnalleen vihdoin uuden kullan.
Poppari on yhdistetty viimeaikoina amerikkalaislaulaja Rita Oraan, 25, jonka kanssa Bieberillä oli sutinaa jo vuonna 2014. Eron aikaan huhuttiin, että kanadalaiskomistus olisi ollut syynä Oran ja DJ Calvin Harrisin eroon.
Nyt Ora ja Bieber on nähty treffeillä useaan otteeseen ja lähteiden mukaan tunteet alkavat hiljalleen syventyä.
– Rita pitää hänestä todella paljon ja kertookin kaikille, että heillä on todellista kemiaa, lähipiiristä kerrottiin Britain’s Heat -lehdelle.
Bieber ei kuitenkaan stressaa orastavasta suhteesta.
– Justinin mielestä Rita on seksikäs nainen ja haluaa viettää aikaa hänen kanssaan, mutta Justin pitää takaa-ajosta.
Justin on Rita Oran mahdollisuus edetä uralla?
Kyse ei kuitenkaan välttämättä ole Ritan Oran puolelta pelkästään romanssista, sillä lähipiiristä kerrotaan, että kaunotar suunnittelee tekevänsä Bieberin kanssa musiikkia.
– Rita tietää, että tämä on suuri mahdollisuus hänen musiikilleen. Heillä on samanlaiset fiilikset ja hän haluaisi tehdä yhteistyötä. Justin ja hänen managerinsa, Scooter Braun, pystyisivät todella auttaa häntä urallaan eteenpäin.
Lähde: Music News
Lue myös: Amerikkalainen laulajakomistus nolona: Peittelin erektiota koko palkintogaalan ajan!
Lue myös: Prinssi William otti rohkeasti kantaa – poseerasi homolehden kannessa
