Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Arvostettu kulttielokuva maasta, jossa apinat hallitsevat ja ihmiset ovat eläimiä

03.08.2016 07:15 - Senja Rapila

Vuonna 1968 julkaistu elokuva Apinoiden planeetta on vieläkin yksi suosituimmista tieteiselokuvista.

Oletko joskus miettinyt millaista elämä olisi, jos ihmiset olisivat orjia ja eläimet johtaisivat maapalloa? Jos et ole koskaan vielä nähnyt Apinoiden planeetta -tieteisromaaniin perustuvaa elokuvasarjaa, on aika kääntää illalla Fox-televisiokanavalle.

Elokuvassa astronauttien alus tekee pakkolaskun maan kaltaiselle planeetalle sillä aikaa, kun he ovat syvässä horroksessa. Herätessään he huomaavat, että aikadilataation vuoksi aluksen ulkopuolella on matkan aikana kulunut 2000 vuotta, joten elokuva sijoittuu vuoteen 3978.

Maassa on kuitenkin muutakin outoa: apinat puhuvat ja itseasiassa metsästävät ihmisiä, jotka ovat taantuneet eläimien tasolle. Miten vuodesta 1978 matkanneet astronautit selviävät takaisin kotiin, vai selviävätkö he? 

Voit katsoa elokuvan trailerin alapuolelta.

Elokuva on julkaistu vuonna 1968 ja se on saanut kuusi jatko-osaa. Lisäksi siitä on tehty useita televisiosarjoja.

Romaanin pohjalta on tehty myös toinen Apinoiden planeetta -elokuva, joka on Tim Burtonin ohjaama. Uudempi versio klassikkoelokuvasta valmistui vuonna 2001.

Apinoiden planeetta
Klo 21:55
Fox

Lue myös: Nyt se on varmaa: Game Of Thrones päättyy 8. tuotantokauden jälkeen

Kilpailut

Uusimmat