Kuva: Nelonen

Tänään tv:ssä: Mitä kaikkea Suomen kesäöissä voikaan tapahtua kun tyttöystävä on poissa?

13.08.2016 07:15 - Tiina Svensk

Elokuva näyttää katsojalle, miten huumaavalta Suomen kesä voikaan nuorena tuntua.

Elokuu sopii nimensäkin mukaisesti loistavasti viikonlopun leffailtoihin. Oskari Sipolan vuonna 2011 ohjaama elokuva oli myös Sipolan Taideteollisen korkeakoulun lopputyö. Sipolan projekti toteutettiin tuotantoyhtiö Bronson Clubin Rookie-projektina, joka mahdollistaa elokuva-alan nuorille tekijöille mahdollisuuden tehdä pitkän elokuvan.

Elokuu kertoo nuoresta Akusta, joka jää kesäksi yksin Helsinkiin. Takana on tiukka kevät ylioppilaskirjoitusten parissa, ja kesä näyttää masentavan tyhjältä: tyttöystäväkin matkustaa kesäksi pois pääkaupunkiseudulta, ja nuorukainen tuntee olonsa hylätyksi.

Kaikki muuttuu kuitenkin juhannuksen aikana, kun nuori mies tapaa villin Julin. Juli esittelee sekä päähenkilölle että katsojalle, mitä kaikkea Suomen kesä voi tarjota nuorelle valoisien öiden ja uusien maisemien merkeissä.

Katso Elokuun traileri alta. Jos traileri ei näy, voit katsoa sen täältä.

Elokuu
Nelonen
Klo 23:15

Lähde: Bronson Club

Kilpailut

Uusimmat