Kuva: AOP

Tähtinäyttelijä Alexander Skarsgård: "Elämäni on edelleen p*skaa"

02.10.2016 13:15 - Iiro Myllymäki

Ruotsalaisnäyttelijä on edelleen epätietoinen siitä, mikä hänen paikkansa maailmassa on.

Rikkaus ja kuuluisuus ei välttämättä tee elämästä auvoisaa. Näin voi päätellä ruotsalaisen tähtinäyttelijä Alexander Skarsgårdin, 40, viimeisimmistä lausunnoista.

Muun muassa True Blood -tv-sarjassa ja Tarzanin legenda -elokuvassa näytellyt Skarsgård sanoo olevansa kiitollinen hienoista asioista urallaan. Hänen elämäänsä kuitenkin varjostaa epätietoisuus siitä, mihin hän todella kuuluu.

- Muiden kustannuksella kännääminen kuunnellen Abbaa on mahtavaa, mutta elämäni on edelleen p*skaa. Tuskailen edelleen. Mitä oikein teen elämälläni? Mihin kuulun? Välittääkö kukaan? Skarsgård sanoo.

Rooli komediaelokuvassa

Skarsgård näyttelee pääosaa pian ensi-iltansa saavassa War on Everyone -komediassa. Elokuva nähtiin juuri Suomessa Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalilla. Skarsgård koki komediaelokuvan tekemisen innostavaksi.

- Käsikirjoitus oli todella virkistävä, sillä siitä huomasi, että ohjaaja John Michael McDonagh ei välittänyt v*ttuakaan mistään. Olin lukenut muutamia komediakäsikirjoituksia, mutta mitkään eivät olleet tarpeeksi hauskoja tai älykkäitä. Tämä käsikirjoitus oli synkkä, kieroutunut ja outo, mistä innostuin, Skarsgård kertoo.

Lue myös: Uuden Tarzan-elokuvan tähti paljastaa: Seksikohtauksen kuvaaminen sai mustelmille

Lähde: Female First

Kilpailut

Uusimmat