Kuva: AOP

Breaking Bad -näyttelijä avoimena: "Menetin neitsyyteni prostituoidulle"

13.10.2016 20:15 - Elisa Jalasjoki

Bryan Cranston on julkaissut muistelmateoksen.

Rikosdraamasarja Breaking Badista tuttu näyttelijä Bryan Cranston, 60, on julkaissut omat muistelmansa. Kirjassa mies avautuu useista henkilökohtaisista kokemuksistaan, ja kertoo muun muassa menettäneensä neitsyytensä prostituoidulle naiselle. 

Cranston kirjoittaa kokemuksestaan teoksessaan A Life in Parts muun muassa näin:

"Huoneessa hän osoitti minua, että minun tulisi riisua vaatteeni. Tämä oli tapahtumassa. Ei ollut ilotuksia. Ei arkuutta. Ei juttelua. Emme vaihtaneet koskaan nimiä. Minulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä olin tekemässä. Kyseisessä hetkessä oli vain minä, ja tämä tuntematon henkilö. Se kaikki oli niin mutkatonta." 

Cranston myöntää myös kerran uneksineensa entisen tyttöystävänsä Avan tappamisesta, koska tämä oli seuraillut häntä. Mies kirjoittaa muun muassa haaveilleensa läimäyttävänsä naisen pään seinään.

"Pysyin tyynenä. Olin vapautettu pelosta ja vihasta. En ollut iloinen tai helpottunut, enkä täyttynyt tyydytyksestä. En tuntenut mitään. Päästin irti hänestä ja ruumis liukui lattialle", tähti kirjoittaa.

Myös iloisempia tarinoita

Pelkistä hirveyksistä mies ei kuitenkaan ole päätynyt kirjoittamaan. Hän avautuu muun mussa siitä, miten kosi vaimoaan Robin Deardenia, 62 kylpyammeessa.

"Minulla oli sormus, joka minun piti piilottaa jollain tavalla. Tärkeintä oli, että saisin sen käden ulottuville. Enhän voinut nousta ammeesta kesken kosinnan, vettä valuvana ja alastomana etsimään sormusta. Ainoa asia mitä keksin, oli pujottaa sormus itselleni. Valitsin pikkuvarpaani."

Cranston on voittanut roolistaan Walter Whitena parhaan miespääosan Primetime Emmyn neljä kertaa. Myös miehen tähdittämä Breaking Bad-sarja on voittanut lukuisia palkintoja.

Lähde: Female First

 Lue myös: Breaking Bad -näyttelijä avautuu rankasta lapsuudestaan: "Äitini valitsi alkoholin"

Kilpailut

Uusimmat