Kuva: AOP

Mel Gibson ollut 10 vuotta raittiina - "Joka vuosi täytyy lukea siitä, että on ollut kännissä"

18.10.2016 13:15 - Senja Rapila

Näyttelijä paljastaa, että on retkahtanut aina aiemmin juomaan, mutta nyt kymmenen vuoden raittiuden paalumerkki on saavutettu kunnialla.

Mel Gibson, 60, oli vuosikymmenen vaihteessa melkoisissa ongelmissa, kun vuonna 2006 poliisi pidätti hänet päihtyneenä ajamisesta. Vuonna 2010 hänen entinen tyttöystävänsä Oksana Grigorieva, 46, väitti julkisuudessa, että näyttelijä olisi lyönyt häntä kasvoihin ja rikkonut hänen hampaansa.

Nyt Gibson on kertonut, on liittynyt anonyymeihin alkoholisteihin saadakseen elämänsä kuntoon. Hän kertoo, että on muuttunut mies.

- Olen kahdentoista askeleen ohjelman jäsen ja olen saavuttanut raittiuden niin. Olen ollut kymmenen vuotta raittiina. Olin ollut sitä ennen myös raittiina: kahdeksan vuotta, retkahdus, neljä vuotta.. Se on kuin oravanpyörä, Gibson on kertonut.

Raittiutta ei uskota

Häntä kuitenkin harmittaa, että hänen raittiuttaan ei oteta vakavasti ja että aina aika ajoin uutisoidaan, kuinka hän "on ollut jälleen kännissä". Näyttelijän mukaan "känniuutisointi" on jokavuotista.

- Se on masentavaa, kun on ollut melkein 10 vuotta kuivilla, raittiina ja täytyy silti joka vuosi lukea siitä, että on ollut kännissä. Se harmittaa, koska se on julkinen julistus siitä, että on ollut kännissä, vaikka ei todellisuudessa ole ollut. 

Lähde: Female First

Lue myös: Retkeilijät kohtasivat todellisen yllätyksen - tapasivat Mel Gibsonin vuoren huipulla, katso

Kilpailut

Uusimmat