Kuva: Mikko Räsänen

Madventures-kaksikon uutuuskirja vilisee persoonia: Hän poltti, joi ja harrasti nuoria miehiä

25.10.2016 20:45 - Reija Saarinen

Kirjassa käsitellään laajalti jokaiselle tuttua asiaa, musiikkia.

Madventures-kaksikon, Riku Rantalan ja Tuomas "Tunna" Milonoffin uutuuskirjassa perehdytään kieleen, joka on kaikille maailman ihmisille yhteinen, nimittäin musiikkiin. Mad Music -opuksessa tutkitaan tarkemmin musiikin voimaa ja tarkoitusta muun muassa erilaisten musiikkityylien avulla.

Idea kirjaan syntyi maailman matkoilta mukaan tarttuneiden levyjen ja kasettien kautta. Niissä kun oli paljon sellaista, mistä kukaan ei ollut vielä kuullut.

- Tehtiin aikoinaan radio-ohjelmaa, jossa soitettiin näitä matkoilta mukaan tarttuneita levyjä. Huomattiin, että porukka, kuten emme mekään aiemmin, ei tiennyt, että maailmalta löytyy ihan käsittämätöntä kamaa, Milonoff toteaa. 

- Päätimme sitten, että näitä maailman aarteita todellakin pitäisi levittää, Rantala jatkaa.

Kirjaa varten kaksikko kiersi maailman eri kolkissa ja jututti monia mielenkiintoisia tyyppejä, niin tuottajia kuin muusikoitakin. Muutama kohdalle osuneista taiteilijoista teki lähtemättömän vaikutuksen kaksikkoon.

- Eräs Hiphop-runoilija Saul Williams oli todella vaikuttava persoona. Oli todella mielenkiintoista kuulla, mitä kaikea hänen mukaansa musiikki voi tehdä ja miten se todellisuudessa vaikuttaa ihmisiin.

- Toinen erittäin vaikuttava henkilö oli Bi Gidude, joka kuoli viime vuonna kotisaarellaan Sansibarilla. Edelleen yli 90-vuotiaana hän soitti rumpuja, veti viinaa, poltti tupakkaa ja harrasti nuoria miehiä. Hänessä oli todella suuri voima ja karisma, Rantala jatkaa.

Mad Music -kirja julkaistiin 21. lokakuuta.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat