Kuva: AOP

Antti Luusuaniemi Me Naisille: En tavoittele treenillä sixpackia, vaan toimivaa kroppaa

15.12.2016 09:45 - Anna Hopi

Näyttelijä Antti Luusuaniemi jopa lihotti itseään Kuudes kerta -elokuvan roolia varten.

Näyttelijä Antti Luusuaniemi on hyvässä kunnossa, mutta hänelle tärkeintä ei ole pumpatut lihakset, vaan hyvä olo omassa kehossa.

Mies treenaa parhaillaan kuntoaan Tukholman ensi vuoden varttitriathloniin. Tavoitteena on tuolloin uida 1,5 kilometriä avovedessä, pyöräillä 40 kilometriä ja juosta 10 kilometriä. Hän kertoo Me Naisten haastattelussa, että tärkein tavoite on päästä ylipäätään maaliin.

Tulossa on rooli Kansallisteatterin Macbethina, joten Luusuaniemi yrittää kehittää myös lisää lihaksia kehoonsa.

- Mutta ei enää mitään sixpack-tavoitteita, eikä hulluna salilla pumppaamista. Kakskymppisenä oli kiva, että isot rintalihakset ja hauikset näkyivät. Nykyisin haluaisin, että kroppa toimii, että olisin nopea, ketterä ja vahva, hän sanoo.

Pian elokuvateattereihin tulevassa Kuudes kerta -elokuvassa Luusuaniemi nähdään "tavallisen miehen kropassa." Ohjaaja Maarit Lalli halusi, että näyttelijä söisi kunnolla. Antti teki työtä käskettyä ja veti punaviiniä ja pastaa kunnolla.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: Antti Luusuaniemi siirtyi käsikirjoittamaan - luvassa komediasarja, johon miehet voivat samaistua

Kilpailut

Uusimmat