Kuva: Mikko Räsänen

Arttu Wiskari kommentoi elokuvarooliaan Iltalehdelle: En jännitä uutta aluevaltausta!

15.12.2016 13:57 - Anna Hopi

Muusikko Arttu Wiskari nähdään Supermarsu-lastenelokuvassa roolissa.

Tähti näyttelee talvella 2018 valkokankailla nähtävässä Supermarsu-elokuvassa. Arttu Wiskarilla on elokuvassa rooli Emilia-nimisen päähenkilön isäpuolena. Wiskarin mukaan rooli sopii hänen pirtaansa hyvin.

- Kiva lähteä tekemään tällaista pienempää roolia, kun en aikaisemmin tällaisia hommia ole pahemmin tehnyt. Lastenelokuva on siinäkin mielessä hyvä, että olen tehnyt paljon dubbauksia animaatioihin, ja genre on siinä mielessä tuttu, Arttu kertoo Iltalehdelle.

Wiskari paljastaa miettineensä aikaisemmin elokuva-alan opiskelemista. Ajatus on kuitenkin vuosien saatossa jäänyt ja painunut taka-alalle. Roolin omaksuminen oli helppoa Joona Tenan ohjaamaan Supermarsu-elokuvaan liittyen. Hän sanoo, ettei jännittä uutta aluevaltausta.

Lähde: Iltalehti.

Lue myös: Arttu Wiskarin muistelee sinkkuaikojen yksinäisyyttä: "Sydämeen sattui, kun muut lähtivät perheidensä luo"

Kilpailut

Uusimmat