Kuva: AOP

Paris Jackson jätti rintaliivit kotiin - nännilävistykset kuulsivat paidan alta

15.03.2017 22:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Asukokonaisuus oli todella boheemi.

Paris Jackson, 18, bongattiin kaupungilta asussa, joka ei peitellyt hänen nännikorujaan. Boheemiin ja hippimäiseen asukokonaisuuteen sonnustautunut Jackson oli nimittäin jättänyt nuden sävyisen topin alta rintaliivit pois, joten korut näkyivät paidan alta paremmin kuin hyvin.

Rento asu ilmeisesti oli Jacksonin mieleen, sillä hänet ikuistettiin kuviin onnellisena ja hyvinkin nauravaisena. Liikenteessä hän oli ystäviensä kanssa.

Kokonaisuuteen kuuluivat topin lisäksi rennot vihreät housut sekä sandaalit. Hippimäisen lookin kruunasivat kuitenkin lukuisat erilaiset rannekorut sekä kaulassa roikkuva peace-koru.

Kuvat asusta näet alta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Tuoreessa haastattelussa Jackson kertoo olleensa isänsä, popin kuninkaan eli Michael Jacksonin lempilapsi. Hänen mukaansa isä kohteli häntä kuin prinsessaa.

- Minua kohdeltiin kuin prinsessaa, sillä olin perheen ainut tyttö. Olin isäni silmissä täydellinen, hän kertoo Daily Mailissa.

Kaksikon läheiset välit on nähtävissä myös Jacksonin lukuisista tatuoinneista. Hänen kehostaan löytyy nimittäin useampikin kuva, joka on osoitettu hänen edesmenneelle isälleen. Lisää aiheesta pääset lukemaan täältä.

Lue myös: Paris Jackson avoimena: Joutui raiskauksen uhriksi teini-ikäisenä

Lähteet: Daily Mail, Mirror

Kilpailut

Uusimmat