Kuva: AOP

Jennifer Garner odottaa neljättä lastaan Ben Affleckin kanssa? Katso kuvat pyöristyneestä vatsasta

22.05.2017 11:45 - Senja Rapila

Vielä huhtikuun puolessa välissä kerrottiin, että pariskunnan ero olisi lopullinen. Onko suhteella sittenkin tulevaisuutta?

Näyttelijä Jennifer Garner, 44, sekä hänen aviomiehensä Ben Affleck, 44, ovat huhujen mukaan saamassa perheenlisäystä erosta huolimatta. Maaliskuun alussa pariskunta oli vielä antamassa suhteelleen uutta mahdollisuutta, kun taas puolestaan huhtikuun puolessa välissä uutisoitiin, että 10 vuotta yhdessä olleen pariskunnan ero olisi nyt lopullinen

Vaikka raskaushuhuihin ei ole saatu varmistusta, toreissa paparazzikuvissa nähdään selkeästi Garnerin pyöristynyt vatsa, jota ei voida todennäköisesti enää selittää turvotuksella.

Aiemmin keväällä ulkomaalaislehdet ovat spekuloineet jo Garnerin raskautta. On kerrottu, että neljäs lapsi voisi olla tapa pelastaa kariutunut avioliitto.

- Ben ja Jen ovat päättäneet hankkia vielä yhden lapsen. He ovat olleet aina onnellisimpia silloin, kun he ovat keskittyneet perhe-elämäänsä. Vauva voisi auttaa heitä astumaan uuteen kappaleeseen heidän suhteessaan, lähteet kertoivat tuolloin.

Mitä mieltä sinä olet tuoreista paparazzikuvista? Onko Garner todella raskaana? Voit katsoa kuvat alapuolelta:

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lähde: Celeb Dirty Laundry

Lue myös: Drake tunaroi näyttävästi: Ylisti toista naista vuolaasti tyttöystävänsä edessä, video!

Lue myös: Onko uusi tähtipari syntynyt? Nicole Scherzinger viihtyi yllättävässä seurassa

Kilpailut

Uusimmat